3.4.7. Tiede, kansalaiset ja kansalaisyhteiskunta

Raportin päätteeksi tarkastellaan näkökohtia, jotka liittyvät yleisellä tasolla tieteen ja kansalaisten suhteeseen. Vuorovaikutusta arvioidaan lyhyesti keskinäisen etäisyyden, vaikuttamisen ja viestinnän kannalta.

Näkemys, jonka mukaan tiede elää liian eristyneenä muusta yhteiskunnasta, 'norsunluutorneissaan' vailla riittävää kosketusta ihmisen arkeen, saa noin joka toisen (54%) hyväksynnän. Riittäväksi kosketuksen kokee noin joka kuudes (17%, kuvio 60a.).

Tuloksen suuntaa voinee pitää odotettuna, useammastakin syystä. Asiantuntijayhteisö on jo luonteestaan johtuen väistämättä jollakin tavoin erillään ns. suuresta yleisöstä. Tieteelle ei myöskään ole tunnusomaista julkisuushakuisuus eikä erityinen itsensä ja saavutustensa 'tykö tekeminen'. Näin ei ole ollut ainakaan perinteisesti.

Viime vuosina norsunluutorneissa on nähty ehkä enemmän eloa. Tieteen organisaatiot ja yksittäiset edustajat ovat alkaneet näkyvämmin osallistua muulle yhteiskunnalle ominaiseen profiilinkorotuskilpaan ja taisteluun tilasta julkisuuden kentällä. Sitä, miten tässä on onnistuttu ja miten se on vaikuttanut tieteen julkiseen kuvaan, on vaikea arvioida. Kiusallisimmillaan on kuitenkin käynyt niin, että kun tornista jotakin oikein selkeästi näkyy, se on norsu. Tällä tarkoitetaan tieteen saamaa kielteistä mediajulkisuutta ja sen suhdetta myönteistä sanomaa edustavaan ainekseen.

Tulosta tulkittaessa on paikallaan palauttaa myös edellä esitetyt tulokset. Vaikka tieteen nähtiin täyttävän yhteiskunnalliset funktionsa sinänsä hyvin, tutkimuksen hyödyllisyyttä kansalaisten arkielämän ja hyvinvoinnin kannalta arvioitiin epäröiden (luku 3.2.1.).

Käsitykseen tieteen kaukaisuudesta yhtyvät verrattain laajasti kaikki väestöryhmät. Naiset ovat kannanotoissaan hieman kriittisempiä kuin miehet. Keskimääräistä tyytyväisempiä ovat mm. koulutetuimmat (ei kuviota).

Etäisyyden tuntu, siinä määrin kuin sitä esiintyy, ei selity kovinkaan suuresti tiedettä koskevien vaikutusmahdollisuuksien puutteella. Näin voidaan päätellä vaateen 'kansalais- ja kuluttajajärjestöjen ja muiden kansalaisten tarpeita edustavien yhteisöjen tulisi voida nykyistä enemmän vaikuttaa julkisin varoin rahoitetun tutkimuksen painopisteisiin' herättämistä reaktioista. Vajaa puolet (46%) yhtyy monisanaiseen teesiin, miltei yhtä moni on vailla kantaa (40%) ja jäljelle jäävä pieni osa (14%) on avoimesti ajatusta vastaan (kuvio 60b.).

Vaikka kansalaisille suurempia 'myötämääräämismahdollisuuksia' haluavia onkin sinänsä paljon, jakauman ei voida katsoa indikoivan erityistä vaikuttamishalua. Muun tutkimustiedon valossa kansan kuulluksi tulemisen halu on kaikissa asioissa kova. Tähän nähden se jää tieteen osalla tahmean epämääräiseksi. Kokonaisuutena tulos on hieman paradoksaalinen sikäli, että tiedusteltu asia on EUn tavoitteisiinsa kirjaama tiedepoliittinen periaate - silloin harvoin kun vaikutusmahdollisuuksia tarjotaan, niitä ei erityisemmin haluta.

Kantoja lähemmin tarkasteltaessa todetaan ne pääpiirteissään samanlaisiksi kaikissa väestönosissa. Merkittävin relaatio liittyy koulutukseen. Koulutustason kohotessa penseys kansalaisjärjestöjen roolia kohtaan kasvaa asteittain. Riippuvuudessa voi nähdä yhtymäkohtia kansanvaltaisuus- ja asiantuntemusnäkökohtien yleisempäänkin vastakkaisuuteen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Koulutetuimpien kannoissa voi kuulla jo kaikuja jonkinlaisesta 'tietämättömät älkööt puuttuko' -mentaliteetista (kuvio 61.).

Tieteen ja kansan lähentäminen edellyttää varmastikin tiettyä aktiivisuutta molemmilta. Jos kohta 'tiedotusta on lisättävä' on patenttiratkaisu jonka erilaiset yhteiskunnalliset toimijat keksivät kerta toisensa jälkeen, se lienee keskeinen keino. Vaikka ratkaisu on näennäisesti helppo, sen käytännön toteutus ei varmastikaan ole sitä. Taitenkin laadittujen viestien vastaanottoa vaikeuttavat monet väliintulevat tekijät ja prosessit.

Viestinnän onnistumisen yksi keskeinen edellytys näyttäisi ainakin olevan kunnossa. Kansalaisten periaatteellinen valmius tiedetiedon vastaanottamiseen osoittautuu merkittävän laajaksi. Tätä kuvastaa kolmen neljäsosan (73%) näkemys, jonka mukaan tiedotusvälineiden tulisi tarjota nykyistä enemmän tietoa tieteestä (kuvio 60c.). Näkemystapa läpäisee koko yhteiskunnan. Sen paremmin sukupuolen kuin iän tai koulutustasonkaan mukaisia eroja ei käytännössä esiinny (ei kuviota).

Sen puolesta, ettei kyseessä ole pelkkä hurskas toive, puhuu raportissa edellä esille tullut. Tieteen tilaa koskevissa arvioinneissa (luku 3.2.1.) tieteestä ja sen tuloksista tiedottaminen koettiin riittämättömäksi.