Luottamusjakaumia kolmen vuoden takaisiin verrattaessa todetaan paitsi pysyvyyttä, myös huomionarvoista muuttumista. Tuloksissa havaitaan myös trendinomaisia, koko viidentoista vuoden seuranta-aikaa koskevia kehityskulkuja.

Kokonaisuutena vertailu edellisen tutkimuksen tuloksiin viittaa pikemminkin yleisen yhteiskuntaa koskevan luottamuksen vahvistumiseen kuin sen heikkenemiseen. Useisiin toimijoihin suhtaudutaan hieman - ainakin oireellisesti - aiempaa luottavaisemmin. Tämä käy havainnollisesti ilmi, kun luottamusmuutoksia tarkastellaan pelkistävästi keskiarvojen erotuksina. Näistä piirtyvä kuvaaja kertoo muutosten pääpainon olevan positiiviseen suuntaan tapahtuneissa muutoksissa. Signaalit ovat kuitenkin lähes kauttaaltaan heikkoja ja osin toisiaan syöviä, joten tulkintaa ei tule esittää kovin suuriäänisesti [kuvio 23.]. 

Poliittis-hallinnollisen järjestelmän osalla havaitaan vain suhteellisen vähäistä muutosvärettä. Eduskuntaa kohtaan tunnetun luottamuksen todetaan hieman heikentyneen (luottavien osuus on vähentynyt 2 prosenttiyksikköä ja ei-luottavien lisääntynyt 5). Kyseessä on kuitenkin lähinnä vain viimekertaisen nousun palautuma¹. Puolueiden, EUn ja oikeuslaitoksen luvut ovat käytännössä ennallaan joten mistään systeemitason tendenssistä ei ole kyse (kuvio 24a. ja kuvio 24b.).

Poliisia ja puolustusvoimia koskeva laaja luottamus on säilynyt yhtä vakaana kuin aina ennenkin. Viimemainitun osalla se on jopa hienoisesti vahvistunut. Asemansa pitäneeksi voidaan lukea - joskin olennaisesti alemmalla luottamustasolla - myös tiedotusvälineet. Koko seuranta-aika huomioon ottaen median trendi hahmottuu pikemminkin nousevaksi kuin laskevaksi. Kansalaisjärjestöjen kohdalla havaitaan oireellista luottamuksen vahvistumista. Ammattiyhdistysliikkeen luvut viittaavat puolestaan vähäiseen alenemaan.

Vaikka elinkeinoelämän saamat luottamusluvut ilmaisevat vain melko marginaalista heikentymistä, aiempiin aikasarjoihin yhdistettynä ne viestivät laskevan trendin jatkumisesta. Erityisesti Nokia - kansallisen identiteettimme uudistumisen taannoinen symboli ja peruspilari - on kokenut kovia seurannan edetessä. Vaikka yhtiön voidaan katsoa virvonneen jo uuteen iskuun, se ei näy kansalaisten asennoitumisessa.

Aiemmissa mittauksissa niin ikään systemaattisesti luottamusta menettänyt kirkko on sen sijaan kyennyt jonkinlaiseen korjausliikkeeseen. Joskin muutos on keskiarvovertailun perusteella tämänkertaisista täpärästi suurin (jo mainittu kuvio 23.), se ei riitä nostamaan kirkon luottamuslukuja lähtötasolleen.

Muutokset luottamuksessa tieteeseen

Havainnoinnin pääkohteelle, tiedettä ja tiedeorganisaatioita koskevalle luottamukselle on ollut ominaista paitsi korkea taso, myös pitkälle menevä pysyvyys. Kolmessa ensimmäisessä mittauksessa (2001-2007) tieteen luottamuslukuja sävytti myös oireellinen nousukehitys. Toissa mittauksessa (2010) saatiin viitteitä tämän stabiliteetin horjumisesta. Tiedemittareissa ilmeni tuolloin sinänsä marginaalisia, mutta aiemman harmonian rikkovia muutoksia. Kysymyksiä herättäneet viitteet eivät saaneet vahvistusta enää viime (2013) tutkimuksessa, vaan luottamusluvut olivat jälleen käytännössä sillä tasolla, jolla ne olivat olleet ennen vähäistä alenemaansa.

Tämänkertainen mittaus ei ainoastaan tue tulkintaa tieteeseen kohdistuvan luottamuksen säilymisestä korkeana, vaan viittaa jopa sen vähäiseen vahvistumiseen (kuvio 25., jossa tiedemittarit on erotettu omaksi tarkastelukokonaisuudekseen).

Tieteeseen yleisellä tasolla luottamusta tuntevien osuus on nyt tähänastisessa huippuarvossaan (66 %, jossa on kasvua 5 %-yksikköä). Sama pätee yliopistoihin ja korkeakouluihin (+3). Myös Suomen Akatemiaan luottavia löydetään hieman viimekertaista enemmän (+3), vaikka ryhmän osuus onkin pysynyt aiemman vaihteluvälinsä sisällä.

Tekesin lukujen ero (+1) jää niin vähäiseksi ettei sitä ole mielekästä kirjata muutokseksi. Ainoa tällä kertaa mitattu alenema ilmenee VTT:n osalla (-3). Organisaation luottamusluvuissa aiemmin rekisteröity vähäinen lasku ei täten ole palautunut, vaan pikemminkin kasvanut. Arvioinnissa tulee kuitenkin olla kohtuullinen ja huomata tarkastelun tiukat toleranssit: VTTn saaman ylimmän ja alimman arvon ero on ainoastaan 7 prosenttiyksikköä.

Tulkinnassa tulee huomata, että alenemilla saattaa olla myös muita syitä kuin tiedettä koskevan luottamuksen väheneminen. Tämä koskee erityisesti nimettyjä toimijoita. Jos jokin organisaatio on saanut ns. huonoa julkisuutta, aiheesta tai aiheetta, se ei ole tieteen syy.

Koska nyt saadut tulokset eivät ehkä vastaa kaikkien ennakko-odotuksia - julkisen keskustelun perusteella kansalaisten luottamuksen tieteeseen olisi kaiketi pitänyt jos ei aivan romahtaa, niin ainakin heikentyä - asetelmaa on paikallaan pyrkiä avaamaan enemmän.

Yksi huomioon otettava tekijä on tieteen sosiaalipsykologinen erityisluonne asenneobjektina. Perusasennoituminen siihen on tietyllä tavalla liian hyväksyvää jo lähtökohtaisesti. Tiede on kansalaisajattelussa jotakuinkin yksiselitteisen positiiviseksi, yhteiseen hyvään tähtääväksi ja sitä edistäväksi mielletty, sosiaalisesti arvostettu ja yhteisin varoin tuettu asia, tärkeä instituutio, jopa sivilisaatiomme peruspönkkä - kaiken kaikkiaan jotakin sellaista, jota ei suomalaisella sivistystasolla eikä liioin kansanluonteella käydä kaatamaan, ainakaan vähänkään suuremmalla joukolla.

Toinen tekijä on kansalaismielipide ja sen luonne itsessään. Systemaattisesti toteutetut seurantatutkimukset ovat yleensäkin osoittaneet että maamme yhteiskunnallinen asenne- ja arvoilmasto on perusluonteeltaan varsin vakaa. Suuria muutoksia janoaville tulokset tuottavat helposti - käytännössä aina - pettymyksen. Vaikka asenneilmaston pinta jonkin verran väreilee yhteiskuntaolojen muutosten ja mediajulkisuudessa kulloinkin esillä olevien asioiden mukaan, sen syvärakenteet pysyvät paljolti paikoillaan. Vaikka aika ja ajankuva muuttuisivat voimakkaastikin, liike suomalaisten sisällä seuraa tätä kehitystä olennaisesti seesteisemmin. Tajuntaamme ja arvostuksiamme ohjaava käyttöjärjestelmä päivittyy hitaasti. Tietty sovinnaisuus ja hidasliikkeisyys selittävät epäilemättä myös tiedekannanottojen pysyvyyttä.

Voidaan myös kysyä - ikään kuin vastapalloon joihinkin hätääntyneisiin puheenvuoroihin nähden - mitä evidenssiä, etenkään empiiristä laajempien väestönosien käyttäytymistä tai arvostuksia koskevaa, oletetusta tieteen arvostuksen vähentymisestä on olemassa. Jotkut some-kuplien sisäiset kuohunnat, yksittäiset sinänsä provosoivan ilkeät hyökkäykset lehtien kommenttipalstoilla tms. eivät sellaiseksi riitä. Kenties kansalaisten "tieteelle selkänsä kääntämisestä" on tullut vain ns. diskursiivinen tosiasia joka ikään kuin vain tiedetään, mutta jonka todenperäisyyttä ei sen kummemmin kyseenalaisteta (joitakin tällaisiakin puheenvuoroja on tosin kuultu).