Edellä tarkasteltujen teemallisesti kohdennettujen kysymyssarjojen ohella tutkimusaineistoon sisältyi laaja väittämämuotoisista kysymyksistä rakentuva kysymyskokonaisuus. Pyrkimyksenä oli paitsi houkutella esiin kansalaisten tiedettä koskevia asenteita, täydentää ja kontrolloida muiden kysymysten tuottamaa tietoa ja myös kartoittaa niihin sisältymättömiä aihealueita.

Vastaajille satunnaisessa järjestyksessä esitetyt mittarit - neljäkymmentäkuusi väittämää¹ - on raportissa jäsennetty seitsemän alaotsikon alle. Koska aihepiiri on tyypillisesti sellainen jossa kaikki liittyy kaikkeen, tarkastelukokonaisuuksiin sisältyy väistämättä myös toisiinsa kytkeytyvää tietoainesta.

Väittämien tulkinnassa tulee huomioida, että niihin reagointi on enemmän sidoksissa käytettyihin sanamuotoihin kuin ns. suorissa kysymyksissä. Kysymystekniikalle ominaiseen tapaan muotoilut ovat osin hyvinkin suoraviivaisia ja populistisia - aivan kuten se debatti, josta ne on johdettu. Affektiivisen aineksensa johdosta ne ovat myös jonkin verran sensitiivisempiä muutoksille kuin suorat asiakysymykset.

3.4.1. Tieteen arvostus ja hyvinvointimerkitys

Kansalaismielipide todettiin edellä tieteeseen luottavaksi ja maamme tieteellisen tutkimuksen tasoa arvostavaksi. Nämä havainnot saavat tukea myös väittämäaineiston tuloksista.

Kolme neljästä (75 %) yhtyy argumenttiin, jonka mukaan "maamme tieteelle ja tutkimukselle on ominaista tehokkuus ja korkea ammatillinen osaaminen". Toisinajattelua ei juuri tavata (4 %). Kannanottojen jakauma ei ole merkittävästi muuttunut edellisestä mittauksesta. Tulos vahvistaa kuitenkin viimeksi saadut viitteet varauksellisuuden kasvua kuvastaneen asennekehityksen taittumisesta. Tulos on yhteensopiva edellä esitettyjen (mm. tieteen tilaa koskevien käsitysten) stabiloitumishuomioiden kanssa [kuvio 37a.] (kuvio 37a.).

Tieteen yleistä hyvinvointimerkitystä koskevat kannat jakaantuvat enemmän. Lähes joka toisen (46 %) mielestä "hyvinvointi maassamme riippuu ratkaisevasti tieteellisen ja teknologisen tutkimuksemme tasosta". Näkemyksen torjuu vajaa neljännes (23 %). Myös tämä mittari antaa signaalin jonkinasteisesta "korjausliikkeestä" jakauman ollessa hieman hyväksyvämpi kuin viime mittauksessa (2013). Sitä ennen (2010) mitattu alenema on nyt palautunut. Seurannan alkuvuosina (2001-2007) asenteet olivat säilyneet käytännössä muuttumattomina [kuvio 37b.].

Vastausten tulkinnassa - niin nyt saatujen kuin aiempien - tulee huomioida väitteen vaatelias sävy. Tulos voidaan myös sitoa arviointeihin tieteellisen tutkimuksen hyödyllisyydestä, joissa niin ikään näkyi tiettyä epätietoisuutta. Tutkimustoiminta miellettiin enemmän yhteiskuntaa ja taloutta kuin yksilöiden arkielämää hyödyttäväksi (luku 3.2.1.).

Epäsuorasti tiedetiedon arvostukseen liittyy myös huoli sen heikosta hyödyntämisestä. Runsaan kahden kolmasosan (69 %) kantana on, että "poliittisessa päätöksenteossa käytetään aivan liian vähän hyväksi tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa". Jäljelle jäävistä valtaosa on vailla kantaa, asiaa ei suoranaisesti kiellä juuri kukaan (4 %). Käsitys tutkimustiedon "hukkaanmenosta" on nyt merkittävästi yleisempi kuin kolme vuotta sitten (teesin allekirjoittavien osuus on kasvanut 6 % -yksikköä) ja samalla myös yleisempi kuin kertaakaan aiemmin [kuvio 37c.].

Ajankohdan keskusteluun kytkettynä tulosta voisi tulkita siten että kansalaisten mielestä nk. kaiken maailman dosentteja on poliitikkojen opastajina pikemminkin liian vähän kuin paljon. Toisaalta poliitikkojenkin piinaa voi ymmärtää sikäli että oikean - oikeassa olevan - asiantuntijan valitseminen eri tavoin orientoituneista osaajista saattaa olla toisinaan vaikeaa. Esimerkiksi talouskysymyksissä valinnasta voi tulla lopulta arvovalinta.

Aivovienti ja -tuonti

Suomen tieteen tilaa ja tasoa virallisesti (tiedeyhteisön omin voimin, tarkoittaen Akatemian asiaa selvittäneitä tutkimuksia) arvioitaessa yhtenä potentiaalisena ongelmakohtana on nähty ulkomaisten tutkijoiden suhteellisen vähäinen osuus maamme tutkimus- ja kehitystoiminnassa. Samanaikaisesti on kannettu huolta kotimaisten osaajien paosta ulkomaille.

Näitä asioita luotaavat mittarit tuottavat samankaltaiset vastausjakaumat. Aivovienti nähdään uhaksi ja aivotuonti tarpeelliseksi. Teesiin "korkeasti koulutettujen aivovuoto ulkomaille on vakava uhka Suomen tieteelle" yhtyy useampi kuin joka toinen (55 %/18 %). Tulos kertoo aiemman, huolen heikentymisestä viestineen kehityksen katkenneen. Luvut ovat palautuneet sille tasolle jolla ne olivat käsityksiä ensi kertaa kartoittaessa [kuvio 38a.]. Suhtautumismuutoksen voi ajatella saaneen pontta tiedotusjulkisuudesta, jossa tunnetut (luvun 2.4.1. julkkispörssissäkin kunnostautuneet) tieteentekijät ovat kirpakansävyisesti kertoneet budjettileikkausten synnyttämistä pakoaikeistaan.

Aivotuontia puoltavan ehdotuksen "ulkomaisten tutkijoiden määrän lisääminen Suomessa olisi eduksi maamme tieteen kehitykselle" allekirjoittavia on jokseenkin yhtä paljon (57 %). Torjuvien kantojen osuutta (11 %) voi pitää pienenä ottaen huomioon suomalaisten perinteisesti varaukselliset kansainvälistymis- ja ulkomaalaisasenteet. Ilmeisesti kyse katsotaan olevan niin kvalifioidusta ja hyödyllisestä joukosta että linjasta voidaan tinkiä. Jakauma on asiallisesti sama kuin kaikissa aiemmissa mittauksissa [kuvio 38b.].

Akateemiset ja johtavat toimihenkilöt ovat laajasti yksimielisiä aivotuonnin stimuloivuudesta. Kannanottoja ei tule tulkita - eikä muu tuloskonteksti anna siihen oikeutusta - niin, että kotimaiset tutkijat ovat niin kehnoja, että heidät pitää korvata vierastyövoimalla. Hyväksynnän taustalla on ymmärrys kansainvälisen vuorovaikutuksen ja vaihdon hyödyistä. Ulkomaisten tutkijoiden lisääminen kaiketi lisäisi myös tutkijoiden kokonaismäärää.

__________________________________________