Ydinvoimaa puoltaviin ja vastustaviin argumentteihin reagoidaan pääpiirteissään entisellä tavalla. Kokonaisuutena nämä indikaattorit - tutkimukseen sisältyy lukuisia ydinvoiman etuja ja haittoja koskevia seurantamittareita - kuitenkin viestivät ydinvoimamyönteisyyden kasvusta. Yleissuhtautumisessa ilmenevä muutos todentuu täten - kuten loogista on - myös suhtautumisperusteiden tasolla.

Käsitykset ydinvoiman ympäristöystävällisyydestä sähköntuotantotapana jakautuvat aiempaa hyväksyvämmällä tavalla. Vajaa puolet (46%) allekirjoittaa tätä koskevan teesin, vajaa kolmannes ( 31%) ei. Joskaan jakauma ei ole mitenkään musertava, on se koko seuranta-ajan ydinvoimamyönteisin  [kuvio 10.]. Uskossa ydinvoiman taloudelliseen edullisuuteen havaitaan hieman vähemmän muutosta. Noin joka toinen (48%) katsoo nyt ydinsähkön halvaksi, noin joka viides (21%) ei. Jos kohta tulos ylittää  pitkän aikavälin keskiarvon, on se varauksellisempi kuin jotkut seurannan alkuvaiheen tulokset (ei kuviota).

Positiivisista näkökohdista keskeiseksi kansalaisten arvioinneissa muodostuu edelleen ydinvoimasta maassamme saatujen kokemusten myönteisyys. Lähes kahden kolmasosan (63%) mielestä Suomessa on saatu hyviä kokemuksia (suomalaisesta) ydinvoimasta. Eri mieltä asiasta on vain alle kymmenesosa (8%). Myös tältä osin kyseessä ovat ennätysluvut. Tämä ei kuitenkaan merkitse ajattelutavan muutosta. Tunnustus kotimaiselle ydinsähkön tuotannolle on ollut kaikissa vaiheissa vahvaa [kuvio 11.].

Useampi kuin joka toinen (57%) näkee ydinvoiman käytön perustelluksi sikäli, että se vähentää riippuvuutta kivihiilestä ja muista fossiilisista polttoaineista. Runsaaseen viidennekseen (22%) peruste ei pure. Jakauma on astetta hyväksyvämpi kuin vuotta aikaisemmin (50% yhtyi; ei kuviota).

Ydinvoimakielteisten argumenttien kirjossa keskeinen suhtautumisperuste on edelleen näkemys, jonka mukaan ydinvoiman käyttöön liittyy aivan liian paljon tuntemattomia vaaratekijöitä. Vaikka vastausjakauma painottuu nytkin huolestuneisuuden  suuntaan (43% kantaa huolta tuntemattomista vaaroista, 32% ei), muutos edelliseen mittaukseen on näkyvä. Kannanottojen pitemmän aikavälin kehitys kertoo tämän tyyppisten eriytymättömien huolten asteittaisesta hälventymisestä [kuvio 12.]. Samankaltainen, vieläkin selvempi laskeva trendi todentuu syöpävaaraa koskevissa arvioinneissa. Niiden osuus, jotka arvioivat syöpään sairastumisen vaaran olevan suuri ydinvoimaloiden ympäristössä, on vähin erin laskenut enemmistöasemasta (54% vuonna 1986) neljännekseen (nyt 24%, ei kuviota).

Ydinvoimalaonnettomuuksia koskevat kysymykset tuottavat edelleen verraten tylyjä tuloksia riippumatta siitä tiedustellaanko asiaa onnettomuuden todennäköisyyden vaiko sen potentiaalisten seurausten näkökulmasta. Kaksi viidestä (40%) pitää suuria vahinkoja aiheuttavan ydinvoimalaonnettomuuden tapahtumista niin epätodennäköisenä, ettei sellaisesta ole syytä huolestua. Eri mieltä on useampi kuin joka toinen (47%). Onnettomuusriskiä reaalisena pitäviä on kuitenkin nyt merkittävästi vähemmän kuin vuotta aiemmin (56%). Myös tämä mittari näyttää koko tutkimuskauden luottavaisinta lukemaa [kuvio 13.].

Mahdollisen onnettomuuden seuraukset nähdään silti aina vakaviksi. Valtaenemmistö (86%) otaksuu onnettomuuden - mikäli sellainen sattuisi - aiheuttavan väistämättä korvaamattomia vahinkoja laajoille alueille ja suurille ihmisryhmille. Kaikenlaiset ydinvoimaonnettomuudet ollaan täten taipuvaisia näkemään tuhoisiksi. Käsitys osoittautuu hyvin pysyväksi sikäli, ettei ydinvoiman hyväksyttävyyden kasvu heijastu siihen. Syksystä 1986 uhkakuvat eivät ole lientyneet käytännössä lainkaan (ei kuviota).