|
Kasvihuoneilmiötä ja ilmaston lämpenemistä koskevat kysymykset ovat tuottaneet jo pitkään tuloksia, jotka osoittavat kansalaisten kokevan kyseiset ilmiöt reaaliseksi uhaksi, jolla on yhteys ympäristön saastumiseen. Jo 80-luvun lopulla suomalaiset olivat taipuvaisia näkemään yhteyttä silloisten poikkeuksellisiksi koettujen sääolojen ja ilman saastumisen välillä. Nyt kun keskustelua asiasta on käyty ilmastonmuutos-käsitteen alla, sama todentuu yksiselitteisen selvänä. Kaksi kolmesta (65%) yhtyy käsitykseen, jonka mukaan viime vuosien kuivuus, kuumuus, myrskyt ja muut poikkeukselliset sääolot ovat osoitus ilmastonmuutoksesta, ts. siitä että saasteet ovat järkyttäneet luonnon tasapainoa. Eri mieltä tohtii olla vain noin joka kahdeksas (12%) [kuvio 17.]. Ajattelutapa tulee esille myös suoraan energiantuotantoon kytkettynä. Runsaan kahden kolmasosan (69%) mielestä kasvihuoneilmiön pysäyttämiseksi kivihiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden käyttöä tulisi rajoittaa tuntuvasti. Mielipidesuunta on säilynyt vakaana jo pitkään (ei kuviota). Kasvihuonekaasupäästöt eivät kuitenkaan ole ainoa kansalaisten tunnistama vakava ympäristöuhka. Myös lisääntyvä keskustelu pienhiukkasten aiheuttamista riskeistä on pantu merkille. Väitteeseen 'Liikenteestä ja polttoaineiden käytöstä teollisuudessa ja voimalaitoksissa ilmaan leviävät pienhiukkaset ovat nykyisin suurin elinympäristössämme oleva terveysuhka' yhtyy jopa enemmistö (55%). Tulos on käytännössä sama kuin vuotta aikaisemmin (ei kuviota). Yleisten ympäristöasenteiden osalla uusi tutkimusaineisto viittaa samankaltaiseen asenneilmaston 'koventumiskehitykseen' kuin energiapolitiikan premissien punninta edellä. Näkemys, jonka mukaan luonnonsuojelun nimissä rajoitetaan taloudellista ja teollista toimintaa liian paljon saa nyt hieman aiempaa enemmän hyväksyntää (38%, ennen 33%). Jos kohta reagointien pääsuunta on edelleen pikemminkin torjuva (40%), nyt saatu jakauma on koko seuranta-ajan 'ympäristövastaisin' (ei kuviota). Samansuuntainen viesti välittyy mitattaessa kansalaisten periaatteellista valmiutta tinkiä omasta elintasostaan energiantuotannosta aiheutuvien ympäristöhaittojen ja riskien vähentämiseksi. Nyt joka toinen (50%) ilmaisee tällaista valmiutta runsaan viidenneksen (22%) kieltäytyessä. Yhtä nuiva jakauma on saatu viimeksi 80-luvun loppupuolella. Kannanottojen pitkän aikavälin kehityksestä hahmottuu kiintoisa, taloudellisten suhdanteiden muutoksia heijastava aikasarja: 90-luvun alkupuolen lamavuosina tinkimisvalmius kohosi asteittain ja laantui sitten aiemmalle tasolleen [kuvio 18.]. Kulutukseen liittyy myös ympäristön ja kasvun ristiriita - toinen asia on ovatko nämä hyvinvointitavoitteet toisensa poissulkevia. Kansalaisten tulevaa energiantarvetta koskevat näkemykset viittaavat ilmeiseen kasvu-uskoon. Kolme neljästä (76%) arvioi sähkön tarpeen olevan tulevaisuudessa paljon nykyistä suuremman. Eri mieltä on ainoastaan pieni vähemmistö (9%, kuvio 19.]. Kyseinen mittari on osoittautunut oivalliseksi maan taloudellisen tilan ja myös yhteiskunnallisen asenneilmaston muutosten indikaattoriksi. Tulevaa sähköntarvetta koskevassa aikasarjassa havaitaan poikkeuksellisen selkeä viime vuosikymmentä koskeva taloudellis-yhteiskunnallisten olojen kehityksen projektio. Lama-aika - jonka tulon kansa aisti ennen päättäjiä ja talousoppineita - synkensi kasvuvisioita vuosi vuodelta siten, että kokonaismuutos 80-luvun lopun kulutusjuhlien huippuvuosista laman syvimpään pohjaan vuonna 1993 on miltei dramaattinen. Vuonna 1994 mielialoissa mitattiin kasvu-uskon nopeaa palautumista ilmaiseva käänne, joka on pysynyt päällä viime vuosien ajan. Nyt saatua vastaava tulos - yhtä kasvusuuntautunut - on saatu viimeksi 80-luvun lopulla. Vaikka kansalaismielipide on tunnetusti ympäristöasioissa kriittinen,
sen kuva energiayhtiöistä ympäristöllisinä toimijoina on verraten positiivinen. Hieman useampi kuin joka toinen
(53%) katsoo maamme energiayhtiöiden toimivan nykyisin ympäristöasioissa vastuullisesti. Eri mieltä on vain noin joka
kahdeksas (13%). Tulos ei ole olennaisesti muuttunut edellisestä
tutkimuksesta. Myös pitemmän aikavälin kehitys kertoo luottamuksen
olleen vakaata [kuvio 20.]. |
