6. ENERGIAPOLIITTINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA VALVONTA

Päätöksenteko energia-asioissa koetaan aiempaan tapaan etäiseksi. Mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa siihen nähdään niukoiksi. Lähes kaksi kolmasosaa (63%) katsoo, ettei kansalaisten mielipiteitä ole riittävästi kuultu energiapoliittisissa ratkaisuissa. Käsitystapa on ollut hallitseva koko tutkimuksen seuranta-ajan. Nyt saaduissa tuloksissa kriittisyys on hieman kirpakampaa kuin vuotta aiemmin, mutta samalla kuitenkin vähäisempää kuin koko tutkimuskaudella keskimäärin [kuvio 24.].

Luottamus energiaratkaisuja koskevaan lainsäädäntöön ja viranomaisvalvontaan on osoittautunut eri yhteyksissä laajaksi. Tämä pätee myös ydinvoimaan, jonka käyttöön suhtautumisessa turvallisuusnäkökohdat ovat keskeisellä sijalla. Lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen mukaan otettu väittämä 'viranomaiset ovat hoitaneet ydinvoimaloiden turvallisuusvalvonnan Suomessa hyvin'  tuottaa nyt sangen hyväksyvän tuloksen. Kolme neljästä (73%) allekirjoittaa, vain marginaalinen vähemmistö (3%) kieltää. Samanmielisyys on olennaisesti suurempaa kuin vertailukohtana olevissa 80-luvun tuloksissa. Aikasarjassa nähdään epävarmuuden lisääntyminen Tshernobyl-vuonna 1986 [kuvio 25.].

Tähän liittyen myös uuden rakenteilla olevan ydinvoimalan turvallisuus saa synninpäästön. Väitteen 'kun viides ydinvoimala valmistuu, on se vielä turvallisempi kuin nykyiset, sinänsä turvallisiksi osoittautuneet ydinvoimalat' hyväksyy joka toinen (52%). Arvion kiistää vain joka seitsemäs (14%). Jakauma viittaa siihen, ettei julkisuudessa esitetyllä 'protolaitos' -kritiikillä, jonka mukaan maamme asettuu laitostyyppivalinnallaan jonkinlaiseen 'miinanpolkijan' riskaabeliin asemaan, ole ollut sanottavaa kaikupohjaa kansalaismielipiteessä. Koska kysymys on uusi, sen osalta ei ole käytettävissä seurantatietoa [kuvio 26.].

Kun valvonta-aspekti laajennetaan unionitasolle, kannanotot käyvät epävarmemmiksi. Jos kohta EUn roolia ydinvoimaa koskevien kansallisten käytäntöjen 'päällekatsojana' pidetään suotavana, omalle maallemme tästä ei uskota olevan suoranaisesti hyötyä. Näin voidaan tulkita kahden teemaa luotaavan kysymyksen tuloksia. Teesi 'Ydinvoiman ja -jätteiden turvallisuutta koskevista säädöksistä pitäisi päättää yhteisesti EU-tasolla eikä jokaisessa jäsenmaassa erikseen' herättää olennaisesti enemmän hyväksyntää (58%) kuin torjuntaa (24%). Yhteisten säädösten kannatus on kasvanut hieman edellisestä mittauksesta [kuvio 27.].

Jatkoteesi 'Mikäli EU säätää yhteiset ydinvoimaa koskevat turvallisuusnormit, ne parantaisivat ydinvoiman käytön turvallisuutta myös Suomessa'  saa epäilevämmän ja myös epätietoisemman vastaanoton. Kolmannes (32%) yhtyy, lähes yhtä moni (28%) ei. Tulos ei poikkea merkittävästi vuotta aiemmin saadusta (ei kuvioita).

Päätöksenteko energia-asioissa ei ole luonnollisestikaan julkisen vallan yksinoikeus. Myös yritykset tekevät energiapäätöksiä, yhä suurempina strategisina linjauksina sitä mukaa kun perinteinen yhteiskunnan ohjausvalta siirtyy markkinoille. Yritysten itsenäinen päätöksenteko kuitenkin herättää epäluuloa kansalaisten keskuudessa. Vain viidennes (20%) hyväksyy ajatuksen, jonka mukaan yritysten tulisi saada itse päättää millä energianlähteillä ne sähköä tuottavat. Oikeuden torjuu useampi kuin joka toinen (55%). Torjuvan asenteen taustalta voitaneen löytää useammankinlaisia tekijöitä. Osaksi kyse lienee siitä, että ydinvoimaa koskeva päätöksenteko halutaan pitää nykyisellään, ts. julkisen vallan vahvistuksen vaativana. Uusin tulos osoittaa kontrollivaateiden  vahvistuneen. Kahdessa edellisessä mittauksessa havaittu sallivampi sävy on kadonnut ja asenteet ovat palautuneet jopa hieman vuoden 2000 alkuasetelmaansa tiukemmiksi. Muutoksen tyhjentävä selittäminen saattaa olla jossain määrin pulmallista [kuvio 28.].