7. SUHTAUTUMINEN SÄHKÖMARKKINOIHIN

Tutkimuksessa selvitettiin myös näkemyksiä maamme sähköntuotantojärjestelmästä ja sen kehityksestä. Ensisijaisena huomion kohteena on suhtautuminen kilpailun vapautumiseen ja markkinaehtoisuuden lisääntymiseen energiantuotannossa ja -jakelussa. Aihepiiriä koskevia kysymyksiä on lisätty sitä mukaa kun markkinoiden kansalliseen ja kansainväliseen avautumiseen liittyvä muutosprosessi on edennyt ja sen seuraukset alkaneet näkyä sähkönkuluttajien arjessa.

7.1. Julkinen valta vs. markkinaohjaus

Yleisellä periaatetasolla markkina-ajattelu saa verraten hyväksyvän vastaanoton. Lähes joka toisen (46%) mielestä 'sähkön tulisi olla tavallinen kauppatavara jonka tuottamisen, hinnoittelun ja myynnin pitäisi olla vapaasti markkinoiden määrättävissä'. Ajatuksen torjuvia on jonkin verran vähemmän (36%). Tulos on käytännössä sama kuin vuotta aikaisemmin. Muuttumattomuus on merkityksellistä sikäli, että se vahvistaa viime kerralla saadun viitteen asennekehityksen pysähtymisestä. Tätä ennen markkinaohjausta puoltava kanta heikentyi asteittain viiden mittauksen ajan. Kokonaismuutos vuodesta 1998 (jolloin kotitaloudet tulivat sähkökilpailun piiriin, mikä puolestaan kohotti kansalaisten odotuksia) vuoteen 2003 oli sangen selvä [kuvio 31.].

Myös toinen seurantamittari kertoo asennekehityksen - markkinauskon hiipumisen - pysähtymisestä. Niiden osuus, joiden mielestä 'vapaa kilpailu sopii huonosti energia-alalle, jonka tulisi pysyä selkeästi yhteiskunnan ohjauksessa ja valvonnassa', lisääntyi samalla ajanjaksolla vuosi vuodelta. Nyt tähän julkisen vallan roolia korostavaan teesiin suhtaudutaan käytännössä samalla tavoin kuin vuotta aiemmin. Yhteiskunnan kontrollia kaipaa silti selvä enemmistö (58%). Eri mieltä on joka neljäs (24%) [kuvio 32.].

Samansuuntaisesta - nykyisessä markkinaliberalistisessa tilanteessa miltei 'sosialistissävyisestä' - ajattelusta viestiviä tuloksia voidaan löytää enemmänkin. Teesi 'energian riittävyyden ja turvallisuuden takaamiseksi valtion tulisi säilyttää itsellään riittävän suuri omistus ja äänivalta energiayhtiöissä' herättää kansalaisissa lähinnä vain yhdensuuntaisia reaktioita. Useampi kuin kolme neljästä (79%) hyväksyy, harvempi kuin joka kymmenes (7%) hylkää. Joskaan tulos ei eroa olennaisesti edellisestä, kuuden mittauksen aikasarja viestii pikemminkin kantojen tiukentumisesta kuin höllentymisestä [kuvio 33.].

Kannanottojen lähempi tarkastelu kertoo lisäksi, etteivät ne sisällä erityistä poliittis-ideologista latausta. Jos kohta vasemmistopuolueiden kannattajat tähdentävät valtion roolia voimakkaammin kuin porvarillisten puolueiden kannattajat, ajattelutapa on laajasti ominainen myös jälkimmäisille (esim. kokoomuksen kannattajista 72% yhtyy näkemykseen, ei kuviossa).

Epäluuloa 'energiamarkkinataloutta' kohtaan kuvastaa myös kahden kolmasosan (67%) hyväksyvä kanta väitteeseen, jonka mukaan 'valtio ja kunnat ovat parempia omistajia energiayhtiöille kuin voittoa tavoittelevat sijoittajat'. Eri mieltä on vain joka kahdeksas (12%). Jakauma on käytännössä sama kuin edellisessä tutkimuksessa. Pitemmällä aikavälillä julkisen omistuksen suosio on pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt (ei kuviota).

Toimintamalleina 'puhdas bisnes' ja 'jäykkä julkinen' eivät luonnollisesti ole ainoat ajateltavissa olevat. Eräänlaisena kolmantena tienä on esitetty ja osin pienimuotoisesti sovellettukin asiakasomisteista mallia (millä ei tarkoiteta esimerkiksi teollisuuden resurssiyhtiö TVOta, vaan kuluttajien ym. pienempien toimijoiden yhteishankkeita). Tätä koskeva uusi ehdotus 'Markkinapohjaisen sähköntuotannon vastapainoksi Suomeen olisi saatava asiakkaiden omistamaa (osuuskuntamuotoista) tuotantoa, joka myy sähkön omakustannusperiaatteella' saa puollon lähes kahdelta kolmasosalta (62%, eri mieltä on 7%). Jos kohta ajatuksen kannatus on laajaa, aivan huippuidean vastaanottoa se ei saa. Tulkinnassa huomattakoon myös että teesi sisältää viittauksen edullisiin hintoihin mikä on omiaan edistämään ajatuksen kannatusta [kuvio 34.].

Kokonaisuutena teemaa koskevat tulokset muodostuvat kaksijakoisiksi. Vaikka markkinoiden ns. näkymättömän käden hyvää tekevään voimaan sinänsä uskotaankin, sähköntuotanto koetaan yhteiskunnan infrastruktuuriksi, jossa markkinavoimille ei haluta antaa isännän asemaa. Amputoida tätä kättä ei silti haluta, ei edes laittaa käsirautoihin; lähinnä kyse on kaitsemisesta, siitä että tämä käsi toimii yhteiskunnan kokonaisetua palvellen.