1. SUHTAUTUMINEN ERI ENERGIAMUOTOIHIN

Perusasennoitumista energiamuotoihin selvitettiin kysymällä kansalaisilta, mihin suuntaan maamme sähköntuotantoa pitäisi kehittää eri energiavaihtoehtojen osalta. Arvioitavina oli kahdeksan nykyisin käytössä olevaa sähköntuotannon energianlähdettä. Kutakin niistä tuli punnita erikseen seitsenportaisen asteikon ('tuntuvasti lisätä' - 'luopua kokonaan') avulla. Kysymys on toistettu perusosiltaan vertailukelpoisessa muodossa vuosittain syksystä 1983. Tämänkertaisessa tutkimuksessa uutena arviointikohteena oli sähkön kokonaiskulutuksesta jo kauan merkittävää osuutta edustanut 'tuotantotapa', sähkön tuonti ulkomailta.

1.1. Nykytilanne

Pelkistetty kuva vaihtoehtojen 'paremmuusjärjestyksestä' saadaan vertaamalla käytön lisäämistä ja vähentämistä kannattavien prosenttiosuuksia energiamuodoittain. Selvästi suosituimmaksi osoittautuvat tuulivoima (87% kannattaa lisäämistä ja 2% vähentämistä) sekä puu ja muu bioenergia (83%/3%). Vesivoimaan suhtautuminen (67%/4%) painottuu niinikään varsin myönteiseksi [kuvio 1.].

Eräänlaisen 'pidättyväisesti puollettujen' väliryhmän muodostavat ydinvoima, turve ja maakaasu. Niiden käyttöä halutaan pikemminkin lisättävän kuin vähennettävän, mutta mielipiteissä havaitaan jo jakaantumista. Ydinvoiman käytön lisäämistä kannattaa nyt runsas kaksi viidennestä (43%) ja vähentämistä hieman runsas viidennes (23%). Vaikka ydinvoimaa koskeva tulos ei ole mitenkään riehakas, se on historiallinen sikäli, että energiamuoto ei ole aiemmin yltänyt vertailussa neljännelle sijalle. Turve saa kuitenkin käytännössä samat luvut (43%/24%) eikä maakaasunkaan jakauma (33%/20%) jää tavattomasti tästä.

Uutena arviointikohteena mukaan otettu sähkön tuonti saa kilvassa heikon lähdön. Noin joka kymmenes (11%) kannattaa tuonnin lisäämistä, lähes joka toinen (46%) vähentämistä. Kaikkein kielteisimmin suhtaudutaan kuitenkin kivihiileen ja öljyyn. Niiden käyttöä haluaisi vähentää selvä enemmistö suomalaisista (63% ja 69%).

Se, että ns. vaihtoehtoenergia peittoaa tuloksissa konventionaaliset tuotantotavat, ei sinänsä ole yllättävää; vastaavia tuloksia on saatu eri yhteyksissä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tulkinnassa tulee kuitenkin huomioida arvioitavien energiamuotojen nykyiset käyttöosuudet. Vallitsevassa tuotantotodellisuudessa toiset ovat 'raskassarjalaisia', toiset lähinnä täydentäjiksi pyrkiviä haastajia. Näin ollen määre 'käytön tuntuva lisääminen' saa eri energiamuotojen osalla erilaisen merkityksen. Esimerkiksi mikäli tuulivoima kymmenkertaistettaisiin, yltäisi se noin kahden prosentin osuuteen tuotetusta sähköstä; joidenkin muiden vaihtoehtojen osalla taas vähäisempikin kapasiteetin kasvatus tekisi sen aseman dominoivaksi.

Kannanottojen intensiteetti huomioon ottaen (edellä vastausluokkia on yhdistelty) voidaan todeta, että ehdotonta vastustusta esiintyy eniten kivihiilen osalla. Noin joka seitsemäs (14%) haluaisi luopua hiilestä kokonaan. Toiseksi korkeimman luvun (9%) saa ydinvoima. Nämä tiedot - lukujen alhaisuus - kertovat että esille tulevasta kriittisyydestä huolimatta tuotantorakenne halutaan pitää monipuolisena sekä sen, että ydinvoiman alasajamisella on maassamme kansainvälisesti katsoen vain vähän kannattajia. Ydinvoiman ja hiilen välinen ero on huomionarvoinen sikäli, että seurannan edetessä energiamuodot ovat vaihtaneet paikkaa. Hiilen asema 'kammotuimpana' energiavaihtoehtona toteutuu nyt jo neljännen kerran. Vuodesta 1983 vuoteen 2002 tämän aseman sai aina ydinvoima (ei kuviossa).