8. SUHTAUTUMINEN SÄHKÖMARKKINOIHIN

Tutkimuksessa selvitettiin myös näkemyksiä maamme sähköntuotantojärjestelmästä ja sen kehityksestä. Ensisijaisena huomion kohteena on suhtautuminen kilpailun vapautumiseen ja markkinaehtoisuuden lisääntymiseen energiantuotannossa ja -jakelussa. Aihepiiriä koskevia kysymyksiä on lisätty sitä mukaa kuin markkinoiden kansalliseen ja kansainväliseen avautumiseen liittyvä muutosprosessi on edennyt ja sen seuraukset alkaneet näkyä sähkönkuluttajien arjessa.

8.1. Julkinen valta vs. markkinaohjaus

Yleisellä periaatetasolla markkina-ajattelu saa nyt kaksijakoisen vastaanoton. Kahden viidesosan (39%) mielestä 'sähkön tulisi olla tavallinen kauppatavara jonka tuottamisen, hinnoittelun ja myynnin pitäisi olla vapaasti markkinoiden määrättävissä'. Ajatuksen torjuvia on jonkin verran enemmän (44%). Tulos on merkittävästi kriittisempi kuin vuotta aikaisemmin, jolloin kannanotot painottuivat vielä hyväksynnän suuntaan. Muutos on merkityksellinen paitsi sikäli, että se kertoo kolmen edeltävän mittauksen (2003-2005) heijastaman vakiintuneen vaiheen päättymisestä, myös siksi että sen seurauksena jakauma on koko seuranta-ajan skeptisin. Ennen mainittua stabiilia vaihetta markkinaohjausta puoltava kanta heikentyi asteittain viiden mittauksen ajan. Kokonaismuutos vuodesta 1998 (jolloin kotitaloudet tulivat sähkökilpailun piiriin, mikä puolestaan kohotti kansalaisten odotuksia) vuoteen 2003 oli verraten suuri [kuvio 33.].

Myös toinen, käänteisesti muotoiltu seurantamittari kertoo kriittisyyden kasvusta. Niiden osuus, joiden mielestä 'vapaa kilpailu sopii huonosti energia-alalle, jonka tulisi pysyä selkeästi yhteiskunnan ohjauksessa ja valvonnassa', on kasvanut näkyvästi viime vuodesta. Nyt tähän julkisen vallan roolia ja kontrollia korostavaan teesiin yhtyy lähes kaksi kolmesta (65%). Eri mieltä on joka neljäs (23%). Kuten edellinen, myös tämä tulos on koko tutkimuskauden markkinakriittisin [kuvio 34.].

Samansuuntaisesta - nykyisessä markkinaliberalistisessa tilanteessa miltei 'sosialistissävyisestä' - ajattelusta viestiviä tuloksia voidaan löytää enemmänkin. Teesi 'energian riittävyyden ja turvallisuuden takaamiseksi valtion tulisi säilyttää itsellään riittävän suuri omistus ja äänivalta energiayhtiöissä' herättää kansalaisissa lähinnä vain yhdensuuntaisia reaktioita. Useampi kuin neljä viidestä (82%) hyväksyy, vain pieni vähemmistö (6%) hylkää. Myös tämä tulos, kuten  sitä edeltävä kuuden mittauksen aikasarjakin,  viestii pikemminkin kantojen tiukentumisesta kuin höllentymisestä [kuvio 35.].

Kannanottojen lähempi tarkastelu kertoo lisäksi, etteivät ne sisällä erityistä poliittis-ideologista latausta. Jos kohta vasemmistopuolueiden kannattajat tähdentävät valtion roolia voimakkaammin kuin porvarillisten puolueiden kannattajat, ajattelutapa on laajasti ominainen myös jälkimmäisille (esim. kokoomuksen kannattajista 73% yhtyy näkemykseen, ei kuviossa).

Epäluuloa 'energiamarkkinataloutta' kohtaan kuvastaa myös lähes kolmen neljäsosan (73%) hyväksyvä kanta väitteeseen, jonka mukaan 'valtio ja kunnat ovat parempia omistajia energiayhtiöille kuin voittoa tavoittelevat sijoittajat'. Eri mieltä on vain joka kymmenes (10%). Jakauma on hyväksyvämpi kuin edellisessä tutkimuksessa. Myös pitemmällä aikavälillä julkisen omistuksen suosio on pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt (ei kuviota).

Toimintamalleina 'puhdas bisnes' ja 'jäykkä julkinen' eivät luonnollisesti ole ainoat ajateltavissa olevat. Eräänlaisena kolmantena tienä on esitetty ja osin pienimuotoisesti sovellettukin asiakasomisteista mallia (millä ei tarkoiteta esimerkiksi teollisuuden resurssiyhtiö TVOta, vaan kuluttajien ym. pienempien toimijoiden yhteishankkeita). Tätä koskeva ehdotus 'markkinapohjaisen sähköntuotannon vastapainoksi Suomeen olisi saatava asiakkaiden omistamaa (esim. osuuskuntamuotoista) tuotantoa, joka myy sähkön omakustannusperiaatteella' saa puollon noin kahdelta kolmasosalta (64%, eri mieltä on 10%). Jos kohta ajatuksen kannatus on laajaa, aivan huippuidean vastaanottoa se ei saa. Näin etenkin kun tulkinnassa otetaan huomioon että teesi sisältää viittauksen edullisiin hintoihin, mikä on omiaan edistämään ajatuksen kannatusta. Nyt saatu tulos on asiallisesti sama kuin viime vuonna, jolloin kysymys ensi kerran sisältyi tutkimukseen [kuvio 36.].

Kokonaisuutena teemaa koskevat tulokset muodostuvat kaksijakoisiksi. Vaikka markkinoiden ns. näkymättömän käden hyvää tekevään voimaan sinänsä halutaankin uskoa, sähköntuotanto koetaan yhteiskunnan infrastruktuuriksi, jossa markkinavoimille ei haluta antaa isännän asemaa. Amputoida tätä kättä ei silti haluta, ei edes laittaa käsirautoihin; lähinnä kyse on kaitsemisesta, siitä että tämä käsi toimii yhteiskunnan kokonaisetua palvellen.