Pitemmällä aikavälillä energiansäästöasenteissa havaitaan sama systematiikka kuin kasvuodotustenkin kehityksessä. Säästömyönteisyys kasvoi 90-luvun alussa asteittain usean vuoden ajan (säästö jos mikä on erityisesti lama-ajalle ominainen hyve), kunnes trendi katkesi vuonna 1994 ja asenteet palautuivat kerralla lähelle 80-luvun tasoa. Tämän jälkeen suhtautuminen säilyi huomattavan stabiilina yli kymmenen vuoden ajan. Kahden uusimman mittauksen tulokset viittaavat pysyvyyden päättymiseen. Usko säästön mahdollisuuksiin - tai tarpeellisuuteen, kyse voi olla myös välttämättömyyden kokemisesta - on jälleen alkanut lisääntyä [kuvio 18.].

Vaikka säästöstä ei olisikaan ratkaisuksi energiaongelmiin, osaratkaisuksi sen uskoo moni. Vaateen, jonka mukaan uusien voimaloiden rakentamisen sijasta pitäisi tehostaa energian säästöä, allekirjoittaa lähes kaksi kolmesta (65%, eri mieltä on 20%). Jakauma on hyväksyvämpi kuin vuotta aiemmin ja samalla myös  hyväksyvin 2000-luvulla saatu. Kumpikin säästöön suhtautumisen indikaattori antaa täten samansuuntaisen signaalin. Kyse ei kuitenkaan vielä ole kovin merkittävästä säästön merkityksen korostumisesta. Laajinta hyväksyntää ajatus sai 90-luvun alussa (korkein arvo 75% vuonna 1992). Asennetrendin nousu- ja laskuvaiheista huolimatta säästön periaatteellinen kannatus on ollut kaikissa vaiheissa vahvaa [kuvio 19.].

Kun säästöasenteita tarkastellaan lähemmin, havaitaan joitakin selkeitä riippuvuuksia. Naisten suhtautuminen energiansäästöön on kummankin mittarin mukaan näkyvästi myönteisempää kuin miesten. Ikäryhmittäin tarkasteltuna myönteisyys kasvaa nuoruuden suuntaan. Poliittisella kentällä kauimpana toisistaan ovat vihreiden ja kokoomuksen kannattajat (ei kuviossa).