6. ENERGIAPOLIITTINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA VALVONTA

Päätöksenteko energia-asioissa koetaan aiempaan tapaan etäiseksi ja vaikutusmahdollisuudet siihen vähäisiksi. Kaksi kolmesta (67%) katsoo, ettei kansalaisten mielipiteitä ole riittävästi kuultu energiapoliittisissa ratkaisuissa. Käsitystapa on ollut hallitseva koko tutkimuksen seuranta-ajan. Nyt saaduissa tuloksissa kriittisyys on lähes tarkasti samalla tasolla kuin kahdessa edellisessä mittauksessa. Neljä vuotta aiemmin saavutettu seurannan alin arvo ei täten merkinnyt kansalaismielipiteen pysyvämpää lientymistä [kuvio 25.].

Luottamus energiaratkaisuja koskevaan lainsäädäntöön ja viranomaisvalvontaan on osoittautunut eri yhteyksissä laajaksi. Tämä pätee myös ydinvoimaan, jonka käyttöön suhtautumisessa turvallisuusnäkökohdat ovat keskeisellä sijalla. Näkemykseen 'Viranomaiset ovat hoitaneet ydinvoimaloiden turvallisuusvalvonnan Suomessa hyvin' yhtyy seitsemän kymmenestä (70%). Eri mieltä on vain marginaalinen vähemmistö (4%). Jakauma on hieman luottavampi kuin vuotta aiemmin ja lähes samalla tasolla kuin huippuarvossaan vuonna 2004. Kaikissa 2000-luvun tuloksissa samanmielisyys on ollut selvästi suurempaa kuin aikasarjan alkuosan muodostavissa 80-luvun tuloksissa (kysymys otettiin kolme vuotta sitten mukaan tutkimukseen lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen) [kuvio 26.].

Tähän liittyen myös uuden rakenteilla olevan ydinvoimalan turvallisuus saa synninpäästön. Väitteen 'Kun viides ydinvoimala valmistuu, on se vielä turvallisempi kuin nykyiset, sinänsä turvallisiksi osoittautuneet ydinvoimalat' hyväksyy lähes joka toinen (45%). Arvion kiistää vajaa viidesosa (18%). Jakauma on kuitenkin varauksellisempi kuin viime mittauksessa. Samalla aikasarjaan syntyy vaikutelma vähä vähältä laskevasta luottamuksesta. Vaikka rakentamisessa kohdatut ongelmat eivät ole sama asia kuin rakentamisen lopputulos, voidaan olettaa että edellisistä julkisuudessa syntynyt kuva on alkanut varjostamaan myös voimalaitoksesta vallitsevia mielikuvia [kuvio 27.].

Kun valvonta-aspekti laajennetaan unionitasolle, kannanotot käyvät mutkikkaammiksi. Jos kohta EUn roolia ydinvoimaa koskevien kansallisten käytäntöjen päällekatsojana pidetään suotavana, omalle maallemme tästä ei uskota olevan suoranaisesti hyötyä. Näin voidaan tulkita kahden teemaa luotaavan kysymyksen tuloksia. Teesi 'Ydinvoiman ja -jätteiden turvallisuutta koskevista säädöksistä pitäisi päättää yhteisesti EU-tasolla eikä jokaisessa jäsenmaassa erikseen' herättää olennaisesti enemmän hyväksyntää (56%) kuin torjuntaa (24%). Joskin yhteisten säädösten kannatus on jonkin verran laskenut edellisestä mittauksesta, kyse lienee paljolti vain kannanotoissa aiemminkin ilmenneestä 'sahauksesta' [kuvio 28.].

Jatkoteesi 'Mikäli EU säätää yhteiset ydinvoimaa koskevat turvallisuusnormit, ne parantaisivat ydinvoiman käytön turvallisuutta myös Suomessa'  saa epäilevämmän ja myös epätietoisemman vastaanoton. Kolme kymmenestä (31%) yhtyy, jokseenkin yhtä moni (29%) ei. Tulos ei poikkea olennaisesti viime mittauksesta. Sama pätee koko seuranta-aikaan - usko Suomen hyötymiseen ei ole viidessä vuodessa sen paremmin lisääntynyt kuin vähentynytkään (ei kuviota).

Päätöksenteko energia-asioissa ei ole luonnollisestikaan julkisen vallan yksinoikeus. Myös yritykset tekevät energiapäätöksiä, yhä suurempina strategisina linjauksina sitä mukaa kun perinteinen yhteiskunnan ohjausvalta siirtyy markkinoille. Yritysten itsenäinen päätöksenteko kuitenkin herättää epäluuloa kansalaisten keskuudessa. Vain viidennes (20%) hyväksyy ajatuksen, jonka mukaan yritysten tulisi saada itse päättää millä energianlähteillä ne sähköä tuottavat. Oikeuden torjuu useampi joka toinen (55%). Kontrollivaateet ovat vahvistuneet edellisestä vuodesta, mutta ovat samalla tasolla kuin kaksi vuotta sitten. Aikasarjan ilmentämän 'poukkoilun' selittäminen on - vallankin kun kyse on niin suurista muutoksista, että ne eivät selity satunnaisvaihtelulla - on jossain määrin pulmallista [kuvio 29.]. 

Niin energiapäätösten kuin niiden valistuneen kansalaiskritiikinkin perusta tulisi olla kyseisiä asioita koskevassa tiedossa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, ettei kansalaisten mielestä energiatietoa sinänsä pantata eivätkä he koe elävänsä sen suhteen umpiossa. Nyt lähes joka toinen (46%) yhtyy näkemykseen jonka mukaan energia-asioista on jokaisen saatavilla riittävästi luotettavaa tietoa. Kolmasosaa (32%) tietotarjonta ei tyydytä. Arvosanat ovat hieman paremmat kuin vuotta aiemmin, jolloin ne olivat hieman tavallista kriittisemmät. Seurannan ensi vaiheessa (1996-2000) vakuuttuneisuus paikkansa pitävän energiatiedon saatavuudesta pikemminkin vähä vähältä vahvistui kuin heikentyi. Sen jälkeen tapahtuneet muutokset ovat olleet verraten epäsystemaattisia [kuvio 30.].