1. SUHTAUTUMINEN ERI ENERGIAMUOTOIHIN

Perusasennoitumista energiamuotoihin selvitettiin kysymällä kansalaisilta, mihin suuntaan maamme sähköntuotantoa pitäisi kehittää eri energiavaihtoehtojen osalta. Arvioitavina oli kahdeksan keskeisintä nykyisin käytössä olevaa sähköntuotannon energianlähdettä sekä sähkön tuonti ulkomailta. Kutakin niistä tuli punnita erikseen seitsenportaisen asteikon ('tuntuvasti lisätä' - 'luopua kokonaan') avulla. Kysymys on toistettu perusosiltaan vertailukelpoisessa muodossa vuosittain syksystä 1983. Mittaus on järjestyksessä kahdeskymmeneskuudes eli kansalaismielipiteen seuranta on jatkunut systemaattisena jo yli neljännesvuosisadan.

1.1. Nykytilanne

Pelkistetty kuva vaihtoehtojen 'paremmuusjärjestyksestä' saadaan vertaamalla käytön lisäämistä ja vähentämistä kannattavien prosenttiosuuksia energiamuodoittain. Ykkössijalle liki yksimielistä hyväksyntää kuvastavin luvuin kohoaa tuulivoima (91% kannattaa lisäämistä ja 2% vähentämistä). Myös puun ja muun bioenergian jakauma painottuu varsin myönteiseksi (79%/5%).  Kolmanneksi sijoittuva vesivoima (69%/3%) saa niin ikään vakuuttavat kannatusluvut [kuvio 1.].

Eräänlaisen 'pidättyväisesti puollettujen' väliryhmän muodostavat ydinvoima ja maakaasu. Niiden käyttöä halutaan pikemminkin lisättävän kuin vähennettävän, mutta mielipiteissä havaitaan jo jakaantumista. Ydinvoiman käytön lisäämistä kannattaa nyt runsas kaksi viidennestä (43%) ja vähentämistä neljännes (25%). Vaikka ydinvoimaa koskeva tulos ei ole mitenkään murskaava, se on huomionarvoinen sikäli, että energiamuoto yltää vertailussa nyt kolmannen kerran neljännelle sijalle. Maakaasun jakauma (36%/26%) jää astetta varauksellisemmaksi.

Turpeen osalla mielipidesuunta on jo käänteinen. Käytön vähentämisen kannattajia on hieman enemmän (35%) kuin lisäämisen (30%).  Kielteisimmin, suorastaan tylyn torjuvasti, suhtaudutaan kivihiileen ja öljyyn. Niiden käyttöä haluaisi vähentää selvä enemmistö suomalaisista (76% ja 78%). Myös perinteisesti merkittävää 'tuotantotapaa' sähkön tuontia ulkomailta vähentäisi useampi kuin kuusi kymmenestä toinen (62%). Tuonnin lisääjiä löydetään vain niukalti (5%).

Se, että ns. vaihtoehtoenergia peittoaa tuloksissa konventionaaliset tuotantotavat, ei sinänsä ole yllättävää; vastaavia tuloksia on saatu eri yhteyksissä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tulkinnassa tulee kuitenkin huomioida arvioitavien energiamuotojen nykyiset käyttöosuudet. Vallitsevassa tuotantotodellisuudessa toiset ovat 'raskassarjalaisia', toiset lähinnä täydentäjiksi pyrkiviä haastajia. Näin ollen määre 'käytön tuntuva lisääminen' saa eri energiamuotojen osalla erilaisen merkityksen. Esimerkiksi mikäli tuulivoima kymmenkertaistettaisiin, yltäisi se noin kahden prosentin osuuteen tuotetusta sähköstä; joidenkin muiden vaihtoehtojen osalla taas vähäisempikin kapasiteetin kasvatus tekisi sen aseman dominoivaksi.

Kannanottojen intensiteetti huomioon ottaen (edellä vastausluokkia on yhdistelty) voidaan todeta, että ehdotonta vastustusta esiintyy eniten kivihiilen osalla. Joka viides (20%) haluaisi luopua hiilestä kokonaan. Toiseksi korkeimman luvun (10%) saa ydinvoima. Nämä tiedot - lukujen alhaisuus - kertovat että esille tulevasta kriittisyydestä huolimatta tuotantorakenne halutaan pitää monipuolisena sekä sen, että ydinvoiman alas ajamisella on maassamme kansainvälisesti katsoen vain vähän kannattajia. Ydinvoiman ja hiilen välinen ero on huomionarvoinen sikäli, että seurannan edetessä energiamuodot ovat vaihtaneet paikkaa. Hiilen asema 'kammotuimpana' energiavaihtoehtona toteutuu nyt jo kuudennen kerran. Vuodesta 1983 vuoteen 2002 tämän aseman sai aina ydinvoima (ei kuviossa).