3.2.  Muut ympäristö- ja kasvuasenteet

Periaatteellinen valmius tinkiä omasta elintasosta energiantuotannosta aiheutuvien ympäristöhaittojen ja riskien vähentämiseksi todetaan laajaksi. Useampi kuin joka toinen (57%) ilmaisee tällaista valmiutta neljänneksen (24%) kieltäytyessä. Jakauma kertoo 'uhrivalmiuden' pysyneen käytännössä edellisen mittauksen tasolla. Yhdessä kolme viimeisintä tulosta viestivät kuitenkin tinkimisvalmiuden aiemmin jatkuneen trendinomaisen nousun katkeamisesta. Tämä ei täysin vastaa 1990-luvun talousahdingon aikana rekisteröityä asennekehitystä, jonka mukaan huonoina aikoina 'kuuluu' osoittaa korostunutta uhrivalmiutta (mikä ilmenee myös mm. avustusjärjestöjen keräystuotoissa). Koko seuranta-aikaa kuvaava aikasarja kertoo, että 90-luvun alkupuolen lamavuosina tinkimisvalmius kohosi asteittain ja laantui sitten suhdanteiden kohennuttua aiemmalle tasolleen [kuvio 27.]. Väestön sisäisissä asenne-eroissa on aina vallinnut selvä systematiikka. Naisten periaatteellinen tinkimisvalmius on ollut kaikissa vaiheissa astetta suurempaa kuin miesten [kuvio 28.].

Näkemys, jonka mukaan luonnonsuojelun nimissä rajoitetaan taloudellista ja teollista toimintaa liian paljon, herättää enemmän torjuntaa (48%) kuin hyväksyntää (33%). 'Ympäristövastainen' teesi saa nyt jonkin verran vähemmän hyväksyntää kuin viime tutkimuksessa. Tuolloin rekisteröitiin kuitenkin toisensuuntainen liikahdus, joten uusin tulos ei merkittävästi poikkea viime vuosien yleistasosta (ei kuviota).

Kokonaisuutena kansalaismielipiteen pohjavirta näyttäytyy edelleen leimallisen pehmeänä, ts. pikemminkin ympäristöllis-sosiaalisia kuin teknis-taloudellisia ja materiaalisia arvoja priorisoivana. Tähän liittyy myös ympäristön ja kasvun ristiriita. Toinen asia on, ovatko nämä hyvinvointitavoitteet toisensa poissulkevia. Kansalaisten tulevaa energiantarvetta koskevat näkemykset ehtivät jo pitkään kertoa vahvasta kasvu-uskosta. Syksyllä 2008 tämä kansalaismielipiteen - kuten kansantaloudenkin - korkeasuhdanne katkesi ja odotukset alkoivat äkkiä oheta. Vuonna 2009 ero viimeiseen 'lihavaan' vuoteen 2007 oli jo huomattava. Nyt kuusi kymmenestä (62%) arvioi sähkön tarpeen olevan tulevaisuudessa paljon nykyistä suuremman. Eri mieltä on vajaa viidesosa (17%). Joskaan jakauma ei kerro suoranaisesta käänteestä, se viittaa kuitenkin alenevan kehityksen katkeamiseen [kuvio 29.].

Kyseinen mittari on aiemminkin osoittautunut oivalliseksi maan taloudellisen tilan ja myös yhteiskunnallisen asenneilmaston muutosten indikaattoriksi. Tulevaa sähköntarvetta koskevassa aikasarjassa havaitaan poikkeuksellisen selkeä toissa vuosikymmentä koskeva taloudellis-yhteiskunnallisten olojen kehityksen projektio. Silloinen lama-aika - jonka tulon kansa aisti ennen päättäjiä ja talousoppineita - synkensi kasvuvisioita vuosi vuodelta siten, että kokonaismuutos 80-luvun lopun kulutusjuhlien huippuvuosista laman syvimpään pohjaan vuonna 1993 muodostui miltei dramaattiseksi. Vuonna 1994 mielialoissa mitattiin kasvu-uskon nopeaa palautumista ilmaiseva käänne, joka vähä vähältä vahvistuen pysyi päällä aina vuoteen 2007 saakka. Vastaava tulos - yhtä kasvusuuntautunut - oli saatu viimeksi 80-luvun lopulla ennen talouden romahdusta. Se, missä määrin asennekehitys on nyt toistumassa aiemmalla tavalla, jää nähtäväksi.

Vaikka taloudellista kasvua arvona karsastetaan, sillä on kuitenkin kysyntää erityisesti silloin kun se on kadonnut. Tätä kosketteleva väite 'Lamasta aiheutuneet ongelmat osoittavat taloudellisen kasvun tarpeellisuuden' saa hyväksynnän noin joka toiselta (49%). Eri mieltä on vajaa neljännes (23%). Tulos on sama kuin viime mittauksessa (2009) ja myös huomattavan samanlainen kuin vuonna 1995, jolloin kysymys sitä edellisen kerran sisältyi tutkimukseen. Myös koko aiempi vuodet 1991-1995 kattava aikasarja on suhteellisen yksi-ilmeinen. Tämä ei kuitenkaan osoita mittarin tunnottomuutta talouden suhdanteille - kaikki mittaukset koskevat joko varsinaisia lamavuosia tai välittömästi niiden jälkeistä aikaa, jolloin ahdinkoajan opetukset ovat olleet vielä hyvin kansalaisten muistissa [kuvio 30.].

Vaikka kansalaismielipide on ympäristöasioissa kriittinen, sen kuva energiayhtiöistä ympäristöllisinä toimijoina on tavannut olla verraten positiivinen. Nyt kaksi viidestä (40%) katsoo maamme energiayhtiöiden toimivan ympäristöasioissa vastuullisesti. Eri mieltä on joka neljäs (24%). Jakauma on hieman varauksellisempi kuin viime tutkimuksessa, mutta hieman luottavaisempi kuin sitä edeltävässä mittauksessa. Pitkään stabiilina säilynyt ja orastavaa hyväksynnän kasvua indikoinut aikasarja alkoi vuoden 2004 jälkeen ensin aleta ja on sittemmin muuttunut ailahtelevaksi. Niin asennekehityksen viime vaiheiden kuin aiemman alenevan trendinkin syiden selittäminen lienee jossain määrin pulmallista. Epäluulon lisääjäksi voidaan yhtäältä nähdä energiayhtiöitä kohtaan julkisuudessa virinnyt kritiikki. Vaikka tämä arvostelu ei suoranaisesti ole koskenut ympäristöllisiä edesottamuksia, myös ne on ehkä oltu taipuvaisia (yritys- ja toimialakuvia määrittävän ns. totaliteettilogiikan takia) näkemään kielteisemmässä valossa [kuvio 31.]. Selitykseltä tosin vie pohjaa se, että kriittisyyden kasvu ei ole kohdistunut yksinomaan energiateollisuuteen, vaan vastaava asennekehitys on tullut esille myös maamme teollisuutta yleisemmin koskevana¹. 

______________________________

 ¹Maailman paras maa - EVAn kansallinen arvo- ja asennetutkimus 2011 [Raportin pdf-versio].