4. TIIVISTELMÄ

Raportti luotaa laajaan valtakunnalliseen kyselyaineistoon perustuen kansalaisten suhtautumista ympäristöystävälliseen sähköön. 'Ekosähköä' koskevaa kansalaismielipidettä hahmotetaan osana laajempaa yhteiskunta- ja energiapoliittista mielipidekontekstia, jotta erilaiset yleisemmät, kannanottoihin suoraan ja välillisesti vaikuttavat tekijät tulisivat huomioiduiksi tarkastelussa.

Ympäristö- ja energiapoliittinen orientaatio

Ympäristöongelmien vakavuutta koskevat tulokset heijastavat merkittävää ympäristöhuolta. Kärkeen kohoavat yleiset kategoriat vesistöjen saastuminen sekä ilmansaasteiden lisääntyminen ja leviäminen. Käytännössä kaikki pitävät näitä todellisina uhkina. Ilmakehän otsonikadon kokee huolestuttavaksi myös varsin moni.

Suoraan sähköntuotantoon liittyvistä ongelmista pulmallisimmaksi koetaan ydinjätteiden aiheuttama ongelma. Kasvihuoneilmiö kipuaa vertailussa vain keskivaiheille. Sitäkin koskeva jakauma on kuitenkin varsin vino huolestuneisuuden suuntaan: Ehkä yllättävänkin seesteisen vastaanoton saa fossiilisten polttoaineiden käyttö.

Naiset pitävät käytännössä kaikkia ympäristöongelmia vakavampina kuin miehet. Suurimmillaan sukupuolen mukainen ero on ydinvoiman ympäristövaikutusten ja riskien arvioinnissa. Ekosähköstä kiinnostuneet kokevat kaikki ympäristöongelmat vakavammiksi kuin ei-kiinnostuneet. Ympäristöhuoli on täten merkittävä ekosähköön suhtautumisen taustavaikutin.

Ylivoimaisesti ympäristöystävällisimmiksi sähköntuotantotavoiksi koetaan aurinkovoima ja tuulivoima. Vahvimmin vaihtoehtoenergian kannoille kipuaa vesivoima. Myös maakaasu pärjää puhtausvertailussa kohtalaisesti. Samaan kategoriaan sijoittuvat tosin myös puu ja muu bioenergia sekä sähkön ja lämmön yhteistuotanto. Ydinvoiman ja turpeen asema on tältä osin kaksijakoinen. Kumpaakin koskevat kannat polarisoituvat voimakkaasti. Vähiten ympäristöystävällisinä pidetään - jotakuinkin tyrmäävin luvuin - kivihiiltä ja öljyä.

Sähköntuotantovaihtoehtojen taloudellista edullisuutta arvioitaessa tulokset muodostuvat tasaisemmiksi kuin ympäristöystävällisyyden osalla. Ainoastaan edullisimmaksi katsottu vesivoima ja kalleimmaksi katsottu öljy erottuvat selvästi muusta joukosta. Toiseksi edullisimmaksi, joskin täpärästi, kohoaa kansalaisten arvioissa 'puuvoima' eri muodoissaan. Kivihiilen heikkoa sijoitusta - toiseksi viimeinen ennen öljyä - voitaneen pitää jossain määrin yllättävänä.

Sekä aurinko- että tuulivoimaa koskevat kannat polarisoituvat voimakkaasti. Niitä hyvin halpoina ja myös hyvin kalliina pitäviä on silmiinpistävän paljon. Tämä selittyy paitsi ihmisten erilaisilla mielipiteillä, myös erilaisella ymmärryksellä kysytystä asiasta. Kaikki eivät erota 'aineen' hintaa ja sen hyödyntämiseen tarvittavan teknologian hintaa. Myös ydinvoimasähkö jakaa mielipiteitä näkyvästi. Ekosähköstä kiinnostuneet pitävät tuuli-, aurinko- ja maakaasusähköä hieman halvempina kuin ei-kiinnostuneet. Päinvastaisena riippuvuus ilmenee ydinvoiman osalla.

Arvioinnit erilaisten tietolähteiden luotettavuudesta sähköntuotantoa ja sen ympäristövaikutuksia koskevissa asioissa piirtyvät selkeäksi profiiliksi. Luotettavimmaksi arvioidaan Suomen ympäristökeskus sekä alueelliset ympäristökeskukset. Ympäristöministeriön kakkossija vahvistaa ympäristöviranomaisten asemaa uskottavuuskilvassa. Myös muut viranomaistahot pärjäävät vertailussa hyvin: kilpailuvirasto kipuaa kolmanneksi ja KTM/sen energiaosasto viidenneksi. Väliin kiilaa kuitenkin toisen tyyppinen vaikuttaja, Suomen Luonnonsuojeluliitto ry. Yleisenä kategoriana ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöt jäävät tästä hieman jälkeen ja samalla kannanotot alkavat jo hajota enemmän.

Selvästi epäluotettavimmaksi tietolähteeksi koetaan maan hallitus ja johtavat poliitikot. Myös metsäteollisuuden/suurteollisuuden viesteihin suhtaudutaan skeptisesti. Metsäteollisuutta jonkin verran paremmin - joskin silti heikohkosti - pärjää energiateollisuus. Sähkön tuottajat ja sähkön myyjät/sähkölaitokset saavat keskenään käytännössä samanlaiset luottamusluvut. Energia-alan toimijoista Finergy on ainoa johon kohdistuu enemmän luottamusta kuin epäluottamusta.

Voimakkainta väestön sisäinen näkemysvaihtelu on luonnonsuojelujärjestöjä koskevissa arvioinneissa. Niiden välittämään informaatioon uskovat keskimääräistä vahvemmin paitsi naiset, myös nuoremmat ikäryhmät sekä opiskelijat. Kannanottojen toista ääripäätä edustavat yrittäjät ja maatalousyrittäjät. Kiinnostus ekosähköön heijastuu arvioinneissa niinikään selvästi. Luottamus ympäristöjärjestöihin ja -viranomaisiin kasvaa suoraan kiinnostuksen myötä; käänteisesti kiinnostus korreloi mm. energiayhtiöihin ja metsäteollisuuteen suhtautumiseen.

Kansalaisten yleisempiä energia- ja yhteiskuntapoliittisia leimaa tietty ambivalenttisuus. Yhtäältä mielipideilmastolle on ominaista voimakas kasvuorientoituneisuus. Sähkön tarpeen uskotaan olevan tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä suuremman. Vaikka taloudellisuutta ei pidetäkään ensisijaisena energiapoliittisena premissinä, halvan energian hyvinvointia edistävään vaikutukseen uskotaan laajasti. Periaatteellinen valmius tinkiä omasta elintasosta energiantuotannosta aiheutuvien ympäristöhaittojen ja riskien vähentämiseksi on, vaikkakin näkyvää, selvästi laimeampaa kuin vertailutuloksissa aiemmilta vuosilta.

Vaikka energiansäästön ei ehkä uskotakaan ratkaisevan energiaongelmia, sen periaatteellinen kannatus on edelleen varsin vahvaa. Kuten kasvuodotuksista, myös säästöasenteista piirtyy paljonpuhuva taloudellis-yhteiskunnallisten olojen muutosta heijastava aikasarja. Ns. vaihtoehtoisten energianlähteiden käyttömahdollisuuksiin suhtaudutaan sangen toiveikkaasti. Monet mieltävät ekoenergian käytön paljolti vain tahdon asiaksi.

Suhtautuminen sähkön ympäristöluokitteluun ja ekosähköön

Ekosähkön tunnettuutta koskevat tulokset muodostuvat kohtalaista perilläoloa osoittaviksi. Enemmistö ilmoittaa huomanneensa ainakin jotain asiaan liittyvää informaatiota, joko julkista keskustelua tai sähköyhtiöiden markkinointitoimia.

Valtaenemmistö pitää ympäristöystävällistä sähköä kiinnostavana asiana. Tulkinnassa tulee huomata että kyse on periaatteellisluonteisesta kannasta yleisten arvostusten mukaiseen, suotavaan asiaan. Henkilökohtaiseen hankintapäätökseen on vielä pitkä matka. Tämä kuvastuu myös väestöryhmittäisissä luvuissa. Kaikki ryhmät - nuivimmin ympäristökysymyksiin suhtautuvatkin - ovat pitkälti samanmielisiä.

Kysymys sähkön ympäristöluokittelun tarpeellisuudesta tuottaa jokseenkin yksiselitteisen tuloksen. Yhtenäinen merkintäjärjestelmä, jolla sähkö luokiteltaisiin ympäristöystävällisyytensä mukaan erilaisiin laatuluokkiin ja tietyt ympäristövaatimukset täyttävä sähkö 'korvamerkittäisiin' muusta sähköstä erottuvaksi, saa sangen laajan kannatuksen.

Lähes joka kolmas pitää luokitusjärjestelmää erittäin tarpeellisena ja kaksi viidestä melko tarpeellisena. Vain joka viidennen mielestä järjestelmä ei ole tarpeellinen. Mielipidesuunta ei kuitenkaan ole kovin yllättävä, kun ajatellaan muita vastaavia nykyisin tarjolla olevia, kuluttajan valinnanmahdollisuuksia laventavia tuotteiden laatuluokituksia. Selkeiden hanketta vastustavien perusteiden - miksi luokittelua ei saisi olla - mieltäminen on varmastikin vaikeaa.

Kysymys siitä kuka tai mikä taho ympäristösertifikaatin sähkölle antaa ja päättää sen kriteereistä, jakaa kansalaisia enemmän. Selvästi mieluimmin ratkaisu- ja määrittelyvalta haluttaisiin kuitenkin antaa jollekin riippumattomalle standardoimisorganisaatiolle. Tällaisen tahon valtuuttaisi tehtävään runsas kolmannes.

Seuraavaksi suurimman kannatuksen saa eri intressitahojen yhdessä toimiminen. Ympäristöviranomaisten ratkaisuvaltaa kannattaa noin joka kymmenes. Muille ehdokkaille jää paljolti vain rääppeitä. Energia-alan viranomaisia kannattaa vain harvempi kuin joka kymmenes ja ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöjä ainoastaan joka kahdeskymmenes. Pohjimmaiseksi putoavat sähköyhtiöt ja sähköntuottajat. Tuloksista huokuu sama henki kuin tietolähteiden luotettavuutta koskevista arvioista edellä. Erilaiset intressisidonnaiset tahot jäävät viranomaistahojen ja muiden riippumattomiksi katsottujen tahojen jyräämäksi.

Kysymykseen siitä mitä ympäristömerkinnän tulisi koskea - liitetäänkö se sähköön, sähkön myyjään vaiko tuottajaan - saadaan suhteellisen selkeä vastaus. Joka toisen mielestä merkinnän tulisi koskea ennen muuta tuotetta eli sähköä. Tuottajalle sertifikaatin antaisi noin joka neljäs. Myyjän merkitsemisen kannatus jää pieneksi.

Ympäristömerkinnän voimassaoloajasta - tulisiko merkinnän olla määräaikainen vaiko pysyvä - esiintyy paljolti vain yhdenlaisia käsityksiä. Määräaikainen, esimerkiksi vuosittain tarkistettava merkki saa valtaenemmistön kannatuksen. Pysyvää merkintää puoltaa vain noin joka kuudes.

Mielipiteet siitä millainen merkintätapa olisi mielekäs jakaantuvat hieman enemmän. Informaatiosisällöltään 'keskilaajat' vaihtoehdot saavat eniten kannatusta. Useampiportainen pisteasteikko (esim. 1-5) olisi paras ratkaisu kahden viidesosan mielestä. Tuoteselosteen kannalla on myös verrattain moni. Pelkistetyimpään 'kyllä-ei' -dikotomiaan tyytyisi vain harva. Myös monisanaisimman vaihtoehdon, yksityiskohtaisen ympäristöraportin kannatus jää suhteellisen vähäiseksi.

Suhtautumisessa siihen tulisiko sähkön ympäristöluokittelu toteuttaa kansallisena vaiko yhteispohjoismaisena esiintyy lähinnä vain yhdenlaisia kantoja. Neljä viidestä puoltaa yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa toteutettavaa käytäntöä. Kapeamman kansallisen soveltamisalueen kannalla on vain noin joka kymmenes.

Kansalaisten arviot omasta käyttäytymisestään vapailla sähkömarkkinoilla eivät ilmennä mitään selkeää toimintalinjaa. Niitä jotka aikovat kilpailuttaa sähköntoimittajia itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon löytämiseksi on yhtä paljon (kaksi viidennestä) kuin niitä, jotka eivät aio näin tehdä. Asiaan sisältyvä käsitteellinen väljyys - moni mieltänee kilpailuttamiseksi jo tietyn valppauden ja tilanteen seurannan, joka ei edellytä omia aktiivisia toimia (kuten tarjouspyyntökirjeiden lähettämistä sähköyhtiölle) - huomioon ottaen julkilausuttua kilpailuttamisaietta voitaneen pitää paljolti vain merkkinä tietystä 'psykologisesta vaihtoalttiudesta'.

Miehet (joita kotitalouksien sähkön tilaajat pääasiassa ovat) pitävät puuhaan ryhtymistään epätodennäköisempänä kuin naiset. Asumismuoto heijastuu reagointeihin järkeenkäyvällä tavalla: kilpailuttamishaluisimpia ovat omakotiasujat. Asunnon pääasiallisen lämmitysmuodon mukaan suurinta potentiaalinen valmius on sähkölämmittäjillä.

Kilpailuttamisen taustavaikuttimien - millä perusteella tai mitä etuutta etsien sähköyhtiöitä vertaillaan ja mahdollisesti vaihdetaankin - osalta tulokset muodostuvat paljonpuhuviksi. Sähkön hinta kohoaa ylivoimaisesti tärkeimmäksi tekijäksi.

Seuraaviksi sijoittuvien tekijöiden väliset erot jäävät melko pieniksi. Kakkoseksi vertailussa kipuaa sähköyhtiön julkinen maine ja luotettavuus. Kolmanneksi kohoava määre on jo ympäristöllinen ja ainakin epäsuorasti ekosähköön viittaava: sähkön tuotantotavan ja siinä käytetyt energianlähteet kokee tärkeiksi niinikään huomattavan moni. Selvästi vähämerkityksisimmiksi asioiksi koetaan sähköyhtiön läheisyys/sijainti asuinseudulla sekä tuttuus ja vanha hyvin toimiva asiakassuhde.

Mahdollisuus ekosähkön ostoon saa sinänsä korkeat luvut. Kuitenkin se, että asia painii samassa sarjassa yhtiön kotimaisuuden sekä säästöneuvontapalveluiden kanssa ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa tuotteeseen kohdistuvasta kysynnästä. Toisaalta ekosähköstä tuskin on ajateltukaan koko kansan hyödykettä. Tällöin suhteellisen pienikin markkinasegmentti voi olla asiallisesti merkittävän suuri.

Sellaisia henkilöitä, jotka pitävät ekosähkön hankintamahdollisuutta tärkeämpänä kuin sähkön hintaa, aineistoon sisältyy alle kymmenesosa. Mikäli luku lasketaan niistä jotka aikovat kilpailuttaa sähköyhtiöitä, osuudeksi saadaan yksi kahdeskymmenesosa. Mikäli ehtoihin lisätään se että ekosähkö saa myös olla tavallista sähköä kalliimpaa, luku putoaa hieman edelleen.

Jos kohta edelliset kuten muutkin vastaavat laskelmat ovat pitkälti sopimuksenvaraisia eivätkä voi omata suurempaa ennustearvoa, tyypillisestä ekosähkön hankkijasta ne antanevat verrattain selkeät sosiaaliset tuntomerkit. Ekosähköstä vakavimmin kiinnostuneista enemmistö on naisia, noin puolet alle 36-vuotiaita ja peräti kaksi kolmasosaa korkeasti koulutettuja.

Naiset korostavat valinnoissaan miehiä useammin paitsi ekosähkön hankintamahdollisuutta, myös sähkön tuotantotapaa ja siinä käytettyjä energianlähteitä, sähköntoimittajan kotimaisuutta sekä yhtiön tarjoamaa energiansäästöneuvontaa. Sijaintitekijä todetaan puolestaan erittäin ikäsidonnaiseksi. Vanhemmat ikäryhmät ja eläkeläiset antavat sähköyhtiön läheisyydelle ja tuttuudelle suuren painon.

Hintatekijäan kohdistuu myös ilmeisiä muutosodotuksia. Enemmistö otaksuu että kilpailun lisääntyminen sähkömarkkinoilla johtaa vähitellen myös kotitalouksien sähkön hinnan halpenemiseen. Hinnanlaskua odottava ajattelutapa on yleistynyt merkittävästi viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Hinta-aspektia ekosähkön sopivaksi katsotun hinnan osalta selvitettäessä nähdään kannanotot ilmeisen 'nuukiksi'. Joka toisen mielestä ekosähkö ei saisi maksaa yhtään enempää kuin tavallinen sähkö. Noin joka neljäs olisi valmis hyväksymään/katsoo sopivaksi noin viiden prosentin hintaeron. 5-10% kalliimman hinnan katsoo käyväksi noin joka kymmenes. Tätä suurempia hintaeroja hyväksyy vain marginaalinen vähemmistö.

Maksuhaluttomuus kasvaa tasaisesti iän myötä. Koulutustason yhteys jää melko heikoksi, joskin koulutetuimmat 'sietävät' suurempia hintaeroja kuin muut. Kiinnostus ekosähköä kohtaan ei liioin räjäytä lukuja. Jos kohta erittäin kiinnostuneet ovat maksuvalmiimpia kuin vähemmän kiinnostuneet, ei ryhmää voi pitää lompakkonsa suhteen erityisen hölläkätisenä.

Mielikuva- ja asennetasoista suhtautumista ekosähköön tarkasteltaessa esiin huokuu energiapoliittisen kansalaismielipiteen pehmeä pohjavirta. Leimallista asenteille on paitsi ympäristömyötäisyys, myös ekosähkömyötäisyys. Jos kohta toinen toistaan korvalle lyövät argumentit hämmentävätkin vastaajia ja herättävät osin ristiriitaisiakin reaktioita, kannanottojen pääsuunnaksi seuloutuu positiivinen perusasennoituminen ekosähköön.

Yleisten, vain epäsuorasti ekosähköön liittyvien mittareiden tulokset muodostuvat varsin vinoiksi ympäristöllisten painotusten suuntaan. Enemmistö pyrkivänsä aina tekemään ympäristöystävällisiä valintoja. Tällaiset valinnat katsotaan laajasti tulevaisuudessa välttämättömiksi.

Yksilöiden ympäristöystävällisistä valinnoista koostuvan 'joukkovoiman' vaikuttavuuteen uskotaan laajasti. Ekosähköä ei silti välttämättä mielletä kovin keskeiseksi vaikuttamisen tavaksi: yksityinen kansalainen voi muilla kulutustottumustensa muutoksilla vaikuttaa paljon enemmän ympäristön kuormitukseen.

Ekosähkökeskustelusta poimitut piikittelevät heitot eivät erityisemmin pure kansalaisiin. Huijauksena ekosähköä myöntyy pitämään noin joka kolmas. Ekosähkön tuotantoon ja käyttöön liittyvää 'mittakaavarealismia' kartoittavat väitteet eivät liioin paljasta erityistä huuhaa-ajattelua. Vaikka tuulivoimaan suhtaudutaankin melko idealistisesti sen osuudesta sähköntuotannossa vallitsee verrattain realistisia käsityksiä.

Ekosähkön hintaa ja markkinakohtelua koskevat mittarit tuottavat ilmeisen 'tukiaishenkisiä' tuloksia. Peräti kolme neljästä katsoo että valtiovallan tulisi tukea uusiutuvia energianlähteitä siten että niillä tuotettu sähkö olisi kuluttajille tavallisen sähkön hintaista. Energiaverotuksen painopistemuutosten kautta tapahtuvan avun ekosähkölle soisi niinikään merkittävän moni.

Ekosähköön suhtautumista ns. attribuuttitekniikalla luodattaessa tuloskokonaisuus hahmottuu verraten selväsanaiseksi ekosähkön puolustuspuheeksi. Vastauksista välittyvä ekosähkön profiili on paljolti kuin luonnonsuojeluliikkeen - tai ekosähköä markkinoivan kauppaliikkeen - laatima. Näin voidaan sanoa ainakin ominaisuuksien keskinäisen järjestyksen perusteella: kaikki kärkeen kipuavat luonnehdinnat ovat ekosähkön kannalta positiivisia ja tyveen jäävät negatiivisia.

Yhteistä laajimmin allekirjoitetuille määreille on se, että ne viittaavat ekosähkön erilaisiin hyötyihin. Hyötyjänä niissä on ennen muuta ympäristö. Hyötyaspektin korostamista ei kuitenkaan ole katsottava pelkäksi hymistelyksi, sillä siihen liittyy myös ilmeinen vaikuttamisaspekti. Ekosähkö mielletään yhtäältä kuluttajien vallan ja vaikuttamisen välineeksi. Paitsi energiayhtiöiden toimintapolitiikkaan vaikuttamisen nähdään ulottuvan energiapolitiikkaan yleisemminkin.