Tieteellisen toiminnan merkitystä ja tuotoksia punnittaessa on syytä ottaa huomioon myös tämän toiminnan nurja puoli, siitä yhteiskunnalle aiheutuvat taloudelliset kustannukset. Näihin viittaaminen ei saa kansalaisia kääntämään kantojaan.

Selvän enemmistön (70%) näkemyksenä on, että 'vaikka tieteellinen tutkimustoiminta vaatii paljon taloudellisia voimavaroja, siihen panostaminen antaa yhteiskunnalle korkean koron'. Argumentin torjuvia on niukalti (5%). Vakuuttuneisuus sijoituksen kannattavuudesta ei ole viime vuosina (ainakaan) vähentynyt (kuvio 37a.). Myös tämän ajattelutavan osalla kansan sisäinen konsensus osoittautuu merkittäväksi. Laajimmin argumentin allekirjoittavat akateemiset. Rahanpolttona tiedettä ei pidä mikään ryhmä.

Tästä huolimatta notoriset 'nollatutkimus' -epäilyt osoittautuvat elinvoimaisiksi. Niitä, joiden mielestä 'maassamme tehdään veronmaksajien rahoilla paljon hyödytöntä tutkimusta', on näkyvästi enemmän (46%) kuin niitä, jotka kiistävät asian (18%). Syytökseen yhtyviä on nyt hieman vähemmän kuin kolme vuotta sitten (muutos ilmenee kuitenkin ensisijaisesti epätietoisuuden kasvuna; kuvio 37b.).

Tulkinnassa huomattakoon, ettei tulos välttämättä ole ristiriidassa edellisen väitteen tuloksen kanssa. Kansa ei jää kiikkiin, koska molemmat kannat ovat loogisia samanaikaisesti. Sen puolesta, ettei kyseessä ole pelkkä pahansuopa heitto, puhuu se että myös koulutetuimmat yhtyvät syytökseen merkittävän laajasti (esim. akateemisista 40%). Tätä selittänee se, että muun kuin oman opinalan tutkimuksen merkitystä ollaan taipuvaisia vähättelemään, esimerkiksi ns. kovien ja pehmeiden tieteenalojen keskinäinen arvostus ei aina ole kovin suurta. Korkeimmat arvot saadaan silti tiedesuhteeltaan löyhimmiltä väestöryhmiltä.

Vaikka tieteen ymmärretään tarvitsevan varoja ja ne sille myös myönnetään, kysymykseksi jää minkä tyyppiseen tutkimustoimintaan varat ensisijaisesti kohdennetaan. Tähän saadaan ehkä yllättävänkin selvä vastaus. Kriittisyys lyhytjänteistä, avoimen 'hyötytavoitteista' tieteentuotantoa kohtaan on mittavaa.

Teesi, jonka mukaan 'tutkimusvarat pitäisi kohdentaa vain taloudellisesti parhaiten kannattaville/hyödynnettäville tieteenaloille', tyrmätään selvin luvuin (19%/59%). Idean kannatuksen ei voi sanoa kasvaneen edellisestä mittauksesta (kuvio 37c.). Koulutetuimmat vieroksuvat ajatusta miltei yksimielisesti. Koulutusaloittain tarkasteltuna taloudellinen tuottavuusvaade hirvittää eniten humanisteja. Tärkein väestöryhmittäisiä eroja koskeva huomio on ehkä kuitenkin se, ettei mikään ryhmä suostu nielemään ehdotusta (kuvio 38.).

Samalla perustutkimus saa vahvan puollon. Jos kohta argumentti 'vaikka ns. perustutkimuksesta ei saada suoraa taloudellista hyötyä, se on elintärkeää, koska se on kaiken soveltavan tutkimuksen edellytys' on formulointina melko vastaansanomaton, sitä on myös sen tuottama tulos: kolme neljästä (74%) yhtyy, vain marginaalinen vähemmistö (2%) torjuu. Jakauma on käytännössä sama kuin aiemmin (kuvio 37d.). Korkeimmat puoltoluvut perustutkimus saa koulutetuimmilta sekä tiedettä aktiivisesti seuraavilta.

Rahoitukseen liittyy myös kysymys siitä, mistä rahat tulevat. Perustutkimusta preferoiva ajattelutapa ei näyttäisi edellyttävän sitä, että tieteen tulisi toimia irrallaan muusta yhteiskunnasta. Tähän viittaa näkemyksen 'korkeakoulujen lisääntynyt yhteistyö yritysten kanssa on antanut voimakkaan kehityssysäyksen maamme tutkimustoiminnalle'. saama laaja hyväksyntä (62%/5%).

Vertailu aiempaan viittaa kuitenkin skeptisyyden kasvuun (samaa mieltä olevien osuus on laskenut 7 %-yksikköä). Kenties tiedusteltu sysäys on voimakas mutta se ei ole tapahtunut aivan nyt, vaan jo aikaisemmin. Taustalla voi myös nähdä merkkejä tietotekniikkaboomin hälventymisestä. Tulosta arvioitaessa tulee muistaa myös ulkopuoliseen tutkimusrahoitukseen julkisessa keskustelussa kohdistettu kritiikki, jossa elinkeinoelämän eliksiirillä on nähty myös kääntöpuolensa (kuvio 37e.).

Tieteen rahoitusta koskevia tuloksia kokonaisuutena arvioitaessa tulee palauttaa mieliin myös raportissa edellä (luku 3.2.1.) esille tullut tieto. Suomalaisen tieteen tilaa koskevissa arvioissa tutkimusrahoitus nähtiin yleiseltä tasoltaan ennemminkin riittämättömäksi kuin riittäväksi.