Suhteuttamalla nyt saadut tulokset kolme vuotta aiemmin saatuihin saadaan näkyviin paitsi samanlaisena säilynyt perusstruktuuri, myös suhtautumismuutoksia. Muutosten pääsuunta kertoo skeptisyyden kasvusta. Kun muutostarkastelu ulotetaan koko seuranta-aikaan, varauksellisuuden lisääntyminen tulee esille vääjäämättömänä. Monet mittarit indikoivat suoranaista trendinomaista alenemaa [kuvio 28.].

Vaikka toteamus saattaa kuulostaa tylyltä, se ei kumoa edellisessä luvussa esitettyä. Tieteen tilalle annetut arvosanat ovat edelleen absoluuttiselta tasoltaan merkittävän hyviä, mutta eivät yhtä hyviä kuin aiemmin. Kyse ei myöskään ole yksinomaan avoimen kriittisyyden kasvusta. Epäröiviä on lähes kaikkien mittareiden osalla aiempaa enemmän.

Mainittu asennekehitys, tieteelle annettujen arvosanojen asteittainen aleneminen, tulee joka tapauksessa esille yksiselitteisenä. Mikäli muutostarkastelu rajataan edelliseen (2007) mittaukseen, todetaan arviointien kielteistyneen lähes kauttaaltaan. Ainoastaan lääketieteen tasoa koskevien arvioiden voi katsoa olevan nyt hieman aiempaa myönteisempiä.

Merkittävimmät alenemat ilmenevät mm. tutkimustoiminnan viime vuosien kehitystä, tieteemme tulevia kehitysnäkymiä ja teknologian tasoa määritettäessä. Vastaavaa vetäytymistä nähdään yliopistojemme kansainvälistä kilpailukykyä ja tieteemme kansainvälistä tasoa koskevissa arvioissa (kuvio 28..; ks. myös kuvio 29., jossa muutokset edelliseen mittaukseen esitetään keskiarvojen erotuksina).

Jokseenkin ennallaan pysyneiksi aspekteiksi osoittautuvat (ainakin, rajanveto on osin sopimuksenvaraista) tutkimuksen suuntautuminen relevantteihin asioihin, hyödyllisyys kansalaisten arkielämän kannalta sekä tutkijoiden moraali ja etiikka. Viime mainittu sekä siihen läheisesti liittyvä tutkimuksen riippumattomuus todetaan ainoiksi arviointikohteiksi, joita koskevat arvosanat ovat nyt parempia kuin seurannan alussa vuonna 2001 (jolloin tieteellä oli rasitteenaan tiettyjä näihin liittyviä imago-ongelmia).

Ilmenevän muutoksen lähes kaikenkattavasta luonteesta johtuen tarkkaan arvosanakohtaiseen muutoserittelyyn ei ole mielekästä ryhtyä. Kyseessä on yleisemmän tason mielialamuutos, aiemman vakuuttuneisuuden väljähtyminen, joka tavallaan ylemmältä aggregaattitasolta sävyttää kaikkia konkreettisia ja hyvin spesifejäkin arvioita. Ilmiö on mielipidetutkimuksissa yleinen ja yhtä lailla myös muita elämänkenttiä koskeva.

Kysymykseen siitä, mistä kyseinen mielialamuutos ja sen säteilemä epäilys ja orastava uskonpuute johtuvat, on ehkä vaikea antaa tyhjentävää vastausta. Yhtäältä kyse voi olla tietystä realismista, jopa lisääntyneestä ymmärryksestä. Globaalin osaamiskilvan koko ajan koventuessa mikään ei riitä menestykseen. Yhä useampi ymmärtää, ettei pieni Suomi pienine resursseineen voi olla tieteen supervalta. Taustalla häämöttää sama peruspulma kuin urheilussa: ei niin että omat suorituksemme olisivat huonontuneet, yhä useammat muut vain ovat alkaneet yhä voimallisemmin harjoitella.

Mukana on myös ilmeistä ajankuvan ja yhteiskunnan kehitysvaiheen heijastumaa. Aiempien mittausten aikaan, etenkin tutkimussarjaa käynnistettäessä, yhteiskunnallisessa ilmapiirissä oli nykyistä enemmän tiettyä hurraa-henkeä ja sen synnyttämiä ylisuuria odotuksia, taustanaan mm. tieto- ja viestintäteknologian alueella tapahtunut ekspansio. Ylimääräinen hype on haihtunut viimeistään nyt, kun moni aikanaan suureksi lupaukseksi luettu teknologiayritys löytyy enää yrityshistoriasta tai enintään Kiinasta.

Luonnollisesti myös tämänkertaista tutkimusajankohtaa voidaan pitää poikkeuksellisena sitä edeltäneen talouden syvän suhdannekuopan takia. Kokonaan laman piikkiin kansalaisten käsitysten muuttumista ei kuitenkaan voida laittaa, koska samansuuntaista asennekehitystä oli tapahtunut jo sitä ennen ns. lihavina vuosina.

Vailla merkitystä ei ole myöskään joukkoviestintä. Viime tutkimuksen jälkeen media on välittänyt vuolaasti kansalaisille erilaista kriittisyyteen ohjaavaa sanomaa. Jos isosti (ja ehkä oikoen) uutisoidun Akatemian tutkimuksen kerrotaan osoittavan maamme tieteen tilan huonontuneen, ei (tieteeseen luottava) suomalainen tätä varmaankaan kiistä. Myös muu aihetta koskeva julkinen keskustelu on ollut leimallisen kriittistä, vakiintuneena visionaan että hukka meidät perii, ellei ole jo perinyt, ellemme heti tehosta, panosta, perinpohjin uudista jne. tutkimustoimintaamme. Vain viestinnälle täysin turta voi kaiken tämän jälkeen kokea tieteemme olevan optimaalisessa kunnossa.