Suhteuttamalla nyt saadut tulokset kolme vuotta aiemmin saatuihin nähdään samanlaisena säilynyt perusstruktuuri. Tätä kuvastaa mm. se että arvioitavien asiantilojen keskinäinen järjestys muodostuu samaksi kummassakin tutkimuksessa (vain kaksi profiilin keskivaiheille peräkkäin sijoittunutta asiaa ovat vaihtaneet paikkaa, nekin vähäisin prosentuaalisin eroin).

Siltä osin kuin muutoksia ilmenee, ne indikoivat pikemminkin tieteen tilaa koskevien arvioiden myönteistymistä kuin kielteistymistä. Erot viime mittaukseen ovat kuitenkin kauttaaltaan pieniä, monilta osin vain oireellisia. Kun muutostarkastelu ulotetaan koko seuranta-aikaan, nyt saatujen "tylsien" tulosten havaitaan sisältävän merkittävän sanoman. Kannanotoissa aiemmin ilmennyt vähittäinen varauksellisuuden kasvu on nyt pysähtynyt. Aikavälillä 2001-2010 monet mittarit ehtivät indikoida suoranaista trendinomaista alenemaa [kuvio 32a. ja kuvio 32b.].

Kyseessä on täten eräänlainen tieteen torjuntavoitto. Vaikka arviot eivät olisi viime kerrasta kohentuneetkaan, ne eivät ole enää jatkaneet jo vääjäämättömältä näyttänyttä heikkenemistään. Selvimmät merkit asennekehityksen taittumisesta ja osin jopa käänteestä kohti positiivisempaa tilannekuvaa paikantuvat arvioihin tieteemme tasosta kansainvälisesti vertaillen (asiantilaa hyvänä pitävien osuus on kasvanut 5 %-yksikköä) ja yliopistojemme kansainvälisestä kilpailukyvystä (+4).

Viitteellisesti vahvistuneiksi – asianmukaisin varauksin - voidaan lukea mm. tieteen kyky tuottaa paikkansapitäviä tuloksia, tieteen/tutkijoiden moraali ja etiikka, tutkimuksen riippumattomuus sekä tutkimusrahoituksen riittävyys. Ennallaan pysyneiksi, eivät ainakaan heikentyneiksi, todetaan mm. tutkimuksen hyödyllisyys kansalaisten arkielämän kannalta, teknologian taso sekä tieteemme taso yleisesti ottaen. Myöskään arviot suomalaisen tieteen tulevista kehitysnäkymistä eivät ole kohentuneet tasolta, jolle ne putosivat viime mittauksessa (ks. myös kuvio 33., jossa muutokset edelliseen mittaukseen esitetään keskiarvojen erotuksina).

Merkkejä alenevan trendin edelleen jatkumisesta näyttäisi liittyvän arvioihin, jotka koskevat tieteestä tiedottamista kansalaisille, tieteen hyödyllisyyttä yhteiskunnan ja talouden kannalta sekä tutkimuksen suuntautumista relevantteihin asioihin. Maamme tutkimustoiminnassa viime vuosina tapahtunutta kehitystä arvioidaan, jos ei aiempaa varauksellisemmin niin ainakin varovaisemmin.

Tieteestä tiedottamista koskevien arvosanojen nuivuutta voi tulkita eri tavoin. Empaattinen tulkinta on se, ettei kyse välttämättä ole viestinnän laadusta tai viestijöiden taidosta. Ehkä ei ole ollut kovin paljon tiedotettavaakaan, ainakaan sellaista ns. hyvää sanomaa, jota kansa kaipaisi.

Kysymykseen siitä, mistä tutkimuksen seuranta-aikana tapahtunut epäilyksen ja uskonpuutteen kasvu johtuvat, on vaikea antaa tyhjentävää vastausta. Yhtäältä kyse voi olla tietystä realismista, jopa lisääntyneestä ymmärryksestä. Globaalin osaamiskilvan koko ajan koventuessa mikään ei riitä menestykseen. Yhä useampi ymmärtää, ettei pieni Suomi pienine resursseineen voi olla tieteen supervalta. Taustalla häämöttää sama peruspulma kuin urheilussa: ei niin että omat suorituksemme olisivat huonontuneet, yhä useammat muut vain ovat alkaneet yhä voimallisemmin harjoitella.

Mukana on myös ilmeistä ajankuvan ja yhteiskunnan kehitysvaiheen heijastumaa. Aiempien mittausten aikaan, etenkin tutkimussarjaa käynnistettäessä, yhteiskunnallisessa ilmapiirissä oli nykyistä enemmän tiettyä hurraa-henkeä ja sen synnyttämiä ylisuuria odotuksia, taustanaan mm. tieto- ja viestintäteknologian alueella tapahtunut ekspansio. Ylimääräinen hype haihtui viimeistään silloin, kun moni aikanaan suureksi lupaukseksi luettu teknologiayritys oli löydettävissä enää yrityshistoriasta tai enintään Kiinasta.

Luonnollisesti kahta viimeisintä tutkimusajankohtaa voidaan pitää poikkeuksellisena niitä leimanneen talouden suhdannekuopan takia. Kokonaan taantuman piikkiin kansalaisten käsitysten muuttumista ei kuitenkaan voida laittaa, koska alenevaa asennekehitystä oli tapahtunut jo sitä ennen ns. lihavina vuosina.

Myös aihetta koskeva julkinen keskustelu on monilta osiltaan ollut sävyltään kriittistä, vakiintuneena visionaan että hukka meidät perii ellemme heti tehosta, panosta, perinpohjin uudista jne. tutkimustoimintaamme. Kansalaiset voivat tuskin näin valistettuina ajatella tieteemme olevan optimaalisessa kunnossa.