Tiedettä ei luonnollisesti nähdä yksinomaan siunauksellisena asiana. Huoli tieteen kehityksestä ja sen seurausvaikutuksista on kaihertanut ihmisten mieliä historian - kuten tieteen kehityshistoriankin - kaikissa vaiheissa.

Yleisenä huolena on aina ollut, että kehitys etenee liian nopeasti niin etteivät ihmiset ja yhteiskunta pysy muutoksen mukana. Tätä koskeva väite "tieteen ja tekniikan kehitys muuttaa ihmisten elämää ja elämäntapaa liian nopeasti", herättää jonkin verran enemmän hyväksyntää (43%) kuin vastustusta (34%). Reagoinneista pilkistää myös ilmeinen arvokomponentti: muutoksella on varmastikin monen mielestä paitsi liiallinen vauhti, myös väärä suunta [kuvio 48a.].

Nyt saatu tulos on käytännössä sama kuin viime mittauksessa. Samalla se on myös koko seuranta-ajan huolettomin. Asiaa ei koeta yhtä ongelmalliseksi kuin seurannan ensi vaiheissa. Selityksenä tuskin on että tiede on alkanut edetä niin hitaasti, ettei se huoleta enää ketään. Pikemmin kyse on tietynlaisesta sopeutumisesta ja siihen liittyvän muutosrohkeuden vähittäisestä lisääntymisestä.

Väestöryhmittäin tunnot joka tapauksessa vaihtelevat suuresti. Huoli hälventyy asteittain koulutustason kohotessa. Vähiten vauhti huimaa nuorimpia ikäryhmiä ja opiskelijoita. Sukupuolten ero jää melko vähäiseksi. Tieteellis-teknisen kehityksen vaikutukset askarruttavat kuitenkin useammin naisia kuin miehiä.

Toinen yleisluontoinen teesi, jonka mukaan "tieteen kehitys ja uusien keksintöjen käyttöönotto luo ongelmia yhtä paljon kuin ratkaisee niitä", saa osakseen lähes yhtä paljon puoltoa kuin kieltoakin (28%/36%). Vaikka ero edelliseen mittaukseen jää jälleen olemattomaksi, koko aikasarjasta piirtyy paljonpuhuva. Aiemmilla vertailuväleillä rekisteröityjen keskenään samansuuntaisten siirtymien seurauksena tieteen kuva on nyt selvästi haitattomampi kuin seurannan alussa [kuvio 48b.]. Käsitys tieteestä ongelmien luojana karisee koulutustason kohotessa.

Tiedettä koskevien huolten yksi päätyyppi on perinteisesti pohjautunut ajatteluun, jonka mukaan kehittyessään tiede, erityisesti teknologia, saa tai peräti ottaa ylivallan ihmisestä. Vaikka siihen, että koneet kommunikoivat keskenään ilman ihmisen välissä oloa, on ilmeisesti vielä paljon aikaa, tämäntyyppisillä mielikuvilla on oma kasvualustansa.

Tähän viittaa se, ettei edes väitettä, jonka mukaan "tiede ja teknologia ovat nousemassa ihmisen palvelijasta ihmisen herraksi", torjuta kovin laajasti. Teesiä pitää totena (33%) lähes yhtä moni kuin ei-totena (39%). Puhe tieteellisestä vallankumouksesta saa tieteen vallankaappausta tarkoittavan sivumerkityksen. Hurjansävyiseen visioon - ilmaisu tosin ymmärrettäneen pitkälti vertauskuvalliseksi – suhtaudutaan astetta skeptisemmin kuin edellisessä mittauksessa. Samalla koko tutkimuskauden trendi hahmottuu vähittäin laskevaksi [kuvio 48c.].

Nyt saatu tulos on suorastaan levollisen tiedemyönteinen, kun sitä verrataan 1990-luvun alussa ja sitä edeltävänä aikana saatuihin tuloksiin. Tuolloin tieteen vaikutuksia pelättiin olennaisesti enemmän. Vertailutiedon tarjoaa EVAn kansallinen asennetutkimus (josta mittari on lainattu) ja sen aikasarjatulokset vuosilta 1984-1990. Jo tuolloisella seurantajaksolla kyseinen tiedehuoli höltyi asteittain [kuvio 49.].

Uusin tulos on paitsi tähänastisista torjuvin, myös sikäli historiallinen että tieteen ylivallan uhkaan uskovia on ensi kerran vähemmän kuin sen kiistäviä. Väestöryhmittäiset erot noudattavat jo tutuksi tullutta logiikkaa. Vahvimmat vastalääkkeet ko. ajattelulle ovat korkea koulutus ja vähäinen ikä.

Osin samaan teemaan liittyy myös formulointi "tietokone yltää ihmisen älykkyyteen jo lähivuosikymmeninä". Vaikka kyseessä ei ole suoranainen uhka-arvio, se on tieteen rajoja - hyvässä ja pahassa - luotaavana sukua sellaisille. Väitettä pidetään hieman useammin epäuskottavana (35%) kuin uskottavana (31%). Torjuntaa voi pitää vahvana ottaen huomioon että teesi väittää tietokoneen ainoastaan yltävän ihmisen (ohjelmoijansa) älykkyyteen, ei ylittävän sitä. Jälkimmäinen olisi olennaisesti kriittisempi rajapyykki (mm. edellä mainitun "herrana toimimisen" kannalta).

Väitteeseen uskotaan nyt jonkin verran laajemmin kuin edellisessä mittauksessa. Myös aiempien mittausten sarja kuvastaa vähittäin nousevaa kehitystä. Muutoksen tulkinnassa tulee periaatteessa ottaa huomioon – vaikka kyse on jo lähinnä saivartelusta – väitteen sidoksisuus aikaan ("yltää lähivuosikymmeninä"). Yli vuosikymmenen seurannan jälkeen kyseiset lähivuosikymmenet ovat lähempänä kuin tutkimusta käynnistettäessä [kuvio 48d.].