Suhteuttamalla nyt saadut tulokset kolme vuotta sitten saatuihin nähdään paitsi samanlaisena säilynyt perusstruktuuri, myös suhtautumismuutoksia.

Muutosten pääsuunnan määrittäminen jää jossain määrin sopimuksenvaraiseksi riippuen siitä, mikä painoarvo millekin asialle annetaan. Mekaanisesti tarkasteltuna arviointien myönteistymistä ja kielteistymistä indikoivia eroja on löydettävissä likimain saman verran. Päätelmien tekoa hillitsee myös se, että erot viime mittaukseen ovat kauttaaltaan pieniä, suurelta osin vain oireellisia [kuvio 28.].

Kun muutostarkastelu ulotetaan koko seuranta-aikaan, nyt saatujen tulosten sanomaa on helpompi hahmottaa. Aiempien vuosien kehitystä kuvaavat aikasarjat kertovat kannanottojen suhteellisen synkeästä kehityshistoriasta. Aikavälillä 2001 - 2010 monet mittarit ehtivät indikoida suorastaan trendinomaista alenemaa. Vuoden 2013 mittauksessa varauksellisuuden kasvun todettiin pääosin pysähtyneen (kuvio 29a. ja kuvio 29b.).

Tällä kertaa merkit asennekehityksen taittumisesta ja jopa käänteestä kohti positiivisempaa tilannekuvaa paikantuvat ennen muuta tieteen hyödyllisyyttä koskeviin arvioihin (hyödyllisyys arkielämän kannalta, +5 %-yksikköä; hyödyllisyys yhteiskunnan ja talouden kannalta, +3). Myös tieteen luotettavuus (kyky tuottaa luotettavia ja paikkansa pitäviä tuloksia) saa hieman aiempaa paremman arvosanan (+3). Tieteen moraalin saama lisä (+4) puolestaan kohottaa asiasta annetun arvosanan tähän mennessä korkeimpaan arvoonsa. Kirjaamisen arvoinen kohennus nähdään myös tieteemme yleistä tasoa ja laatua koskevissa arvioissa (+4).

Toisensuuntainen saldo ja samalla alenevan trendin jatkuminen nähdään selvimpänä tieteemme yleisten kehitysnäkymien arvioinnissa. Suomalaisen tieteen tuleviin kehitysnäkymiin suhtaudutaan aiempaa(kin) pessimistisemmin (-6). Samalla tutkimustoiminnassa viime vuosina tapahtuneelle kehitykselle annetaan yhä vähemmän tunnustusta (huonot arvosanat, +5). Yliopistojen kansainvälisen kilpailukyvyn osalla viime kerralla mitattu vähäinen nousu ei ole pysynyt päällä vaan luvut ovat jälleen toissa mittauksen tasolla (-6).

Tutkimuksesta toiseen eniten kriittisyyttä kerännyt asia, tutkimusrahoituksen riittävyys, on jatkanut aiempaa kehitystään (huonot arvosanat, +4). Tieteestä tiedottamisesta annettujen arvosanojen vähittäin aleneva kehitys on nyt taittunut.

Kysymykseen siitä, mistä tutkimuksen seuranta-aikana tapahtunut epäilyksen ja uskonpuutteen kasvu johtuvat, on vaikea antaa tyhjentävää vastausta. Yhtäältä kyse voi olla tietystä realismista, jopa lisääntyneestä ymmärryksestä. Globaalin osaamiskilvan koko ajan koventuessa mikään ei riitä menestykseen. Yhä useampi ymmärtää, ettei pieni Suomi pienine resursseineen voi olla tieteen supervalta. Taustalla häämöttää sama peruspulma kuin urheilussa: ei niin että omat suorituksemme olisivat huonontuneet, yhä useammat muut vain ovat alkaneet voimallisesti harjoitella.

Mukana on myös ilmeistä ajankuvan ja yhteiskunnan kehitysvaiheen heijastumaa. Aiempien mittausten aikaan, etenkin tutkimussarjaa käynnistettäessä, yhteiskunnallisessa ilmapiirissä oli nykyistä enemmän tiettyä hurraa-henkeä ja sen synnyttämiä ylisuuria odotuksia, taustanaan mm. tieto- ja viestintäteknologian alueella tapahtunut ekspansio. Ylimääräinen hype haihtui viimeistään silloin, kun moni aikanaan suureksi lupaukseksi luettu teknologiayritys oli löydettävissä enää yrityshistoriasta tai korkeintaan Kiinasta.

Luonnollisesti kolmea viimeisintä tutkimusajankohtaa voidaan pitää poikkeuksellisina niitä leimanneen heikon taloustilanteen takia. Kokonaan taantuman piikkiin kansalaisten käsitysten muuttumista ei kuitenkaan voi laittaa, koska alenevaa asennekehitystä oli tapahtunut jo sitä ennen ns. lihavina vuosina.