|
Suhtautuminen ydinvoimaan on jo kauan ollut suomalaisen energiakeskustelun keskeisin stimulantti ja vedenjakaja. Se ryhmittää energiapoliittisia rintamalinjoja kaikkein selkeimmin ja pilkistää tavalla tai toisella kaikkien kannanottojen taustalta. Muita energiavaihtoehtoja ja niiden etuja ja haittoja kuten myös koko sähköntuotantojärjestelmän kehittämistä arvioidaan käytännössä aina suhteessa ydinvoimavaihtoehtoon. Avoimen vastakkainasettelun muodon tämä asetelma sai eduskunnan vuonna 2002 äänin 107-92 tekemässä ydinvoimapäätöksessä ja sitä edeltäneessä keskustelussa. Nyt kun valtiovallan tehtävänä on jälleen ottaa kantaa voimayhtiöiden jättämiin uusien reaktoreiden rakentamista koskeviin hakemuksiin, asetelma on aktualisoitunut samankaltaisena. Erona aiempaan kuitenkin on - vaikka argumenttien peruspermanentti on pitkälti sama - tietty laimeus. Aika on toiminut ydinvoiman eduksi siten, että vastustuksen pääpaino on ennemminkin uusien yksiköiden määrän minimoinnissa kuin lisäydinvoiman täydellisessä torjunnassa. 2.1. Ydinvoiman lisärakentaminen 2.1.1. Viides ydinvoimala Yleissuhtautumisen ohella tutkimuksessa on seurattu erikseen suhtautumista ydinvoiman lisärakentamiseen. Väittämämuotoinen kysymys 'Viidennen ydinvoimalan rakentaminen Suomeen on kannatettavaa' on sisältynyt kaikkiin mittauksiin vuodesta 1984. Energiapoliittisen asemasodan pitkäkestoisuutta kuvastaa se, että kysymys on ehtinyt säilyttää relevanssinsa jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kysymystä laadittaessa sitä tuskin ajateltiin tarvittavan uudella vuosituhannella. Vaikka kysymyksen merkitys on osittain muuttunut ajan (ja viidennen ydinvoimalan rakentamisen aloittamisen) myötä, muotoilu vanhentuu vasta kun viides ydinvoimala on rakennettu. Viidennen ydinvoimalan rakentamiseen myönteisesti suhtautuvia (40%) löydetään nyt yhtä paljon kuin kielteisesti suhtautuvia (40%). Jakauma on kriittisempi kuin edellisessä tutkimuksessa (43%/36%). Viitteitä nyt rekisteröidystä muutoksesta saatiin jo kahdessa edellisessä (vuosien 2007 ja 2008) mittauksessa, joiden tulokset olivat oireellisesti varauksellisempia kuin niitä edeltävien neljän vuoden (2003-2006) tulokset. Mainitut kuusi vertailuvuotta olivat kuitenkin edustaneet koko seuranta-ajan suurinta ydinvoimamyönteisyyttä ja samalla selkeää irtiottoa aiemmasta, pitkään jatkuneesta skeptissävyisestä suhtautumisesta. Suurempi siirtymä aikasarjassa oli tapahtunut vain vuonna 1986, jolloin Tshernobylin onnettomuus romahdutti suomalaisissa viriämässä olleen ydinvoimamyönteisyyden. Ennen vuotta 2003 yhdessäkään mittauksessa jakauma ei ollut painottunut hyväksynnän suuntaan. Vaikka nyt saatu tulos on viimeaikaisia kriittisempi, on se silti 26 vuoden seuranta-ajan seitsemänneksi hyväksyvin [kuvio 3.]. Uusin tulos on tulkinnallisesti haastava, etenkin kun se suhteutetaan edellä esitettyihin, käytännössä muuttumattomina pysyneisiin ydinvoimakantoihin (luku 1.2.). Viilentymistä voitaneen selittää useilla tekijöillä kuten ydinvoimainnostuksen yleisellä laantumisella tai taloustaantuman myötä tapahtuneella yhteiskunnan taustailmapiirin muutoksella. Pääsyy lienee kuitenkin arvioinnin konkreettisessa kohteessa ja sitä rasittavissa imagohaitoissa. Viidennen ydinvoimalan rakennustöiden viivästyminen Eurajoen Olkiluodossa on ollut toistuvasti esillä tiedotusjulkisuudessa. Kun tällä informaatiolla evästetty kansalainen joutuu arvioimaan, onko voimalahankkeessa kyseessä niin sanotusti hyvä homma, kriittisten kantojen voi ajatella olevan herkässä.
|
