|
Viime vuosina erilaiset organisaatiot ja yhteisöt ovat kilvan jakaneet kansalaisille energiansäästötietoa. Tarjonta on ollut siinä määrin massiivista ja monipuolista, ettei tiedon puutteeseen vetoaminen kelpaa selittämään kansalaisten passiivisuutta säästöasioissa. Tarjolla olo ei luonnollisesti merkitse tiedon kohtaamista, omaksumista eikä soveltamista, mutta on näiden edellytys. Olennainen ehto viestien läpimenolle on myös se, että ne koetaan totuudellisiksi. Säästöasenteiden ohella tämänkertaisessa tutkimuksessa selvitettiin vertailevasti eri tietolähteiden luotettavuutta kotitalouksien energiansäästöä koskevan tiedon jakajina. Kansalaismielipide rankkaa eri yhteiskuntatahoja ja taustavoimia edustavat viestijät verrattain selvään järjestykseen. Kuten yleensä tämän tyyppisissä vertailuissa, uskottavimmiksi koetaan erilaiset julkiset tai julkistaustaiset toimijat. Ykkössijan saavat kuluttajaviranomaiset (81% pitää varsin tai melko luotettavana). Lähinnä seuraaviksi sijoittuvat Energiansäästön palvelukeskus Motiva (69/10) ja Työtehoseura (68/12). Lähes samaan yltävät myös energia-alan järjestöt (68/23), joiden kohdalla tosin nähdään jo orastavaa epäluuloakin [kuvio 32.]. Vaikka myös sähköyhtiöt (58/38), ympäristöjärjestöt (57/38) ja EU (54/36) koetaan pikemminkin luotettaviksi kuin epäluotettaviksi tietolähteiksi, niiden osalla kannanotot jakaantuvat jo paljon. Selvästi epäluotettavimpina (tiedustelluista) pidetään kodinkone- ja laitekauppiaita (35/58) sekä öljy-yhtiöitä (31/59). Kummankin osalla epäluottamus on näkyvästi suurempaa kuin luottamus. Sähköyhtiöiden kohtalaisena pidettävää tulosta selittänee yhtäältä niiden ainutkertainen kontaktiverkko kuluttajiin - miljoonat sähkölaskuihin oheistetut säästöohjeet eivät ole voineet jäädä huomiotta. Sähköyhtiöiden sijoitusta voi pitää hyvänä myös sikäli, etteivät ne jää ympäristöjärjestöjen jyräämäksi kuten usein tapahtuu. Ilmeisesti muutoin verraten uskottavina pidetyt luonnonsuojelijat koetaan säästöasioissa lähinnä vain 'arvoasiantuntijoiksi', jolloin muun säästötoimien edellyttämän teknisen asiantuntemuksen katsotaan paikantuvan muualle. Motivaa ja Työtehoseuraa koskevissa tuloksissa huomio kiinnittyy paitsi vertailun vähäisimpään epäluottamukseen, suurehkoon vailla kantaa olevien osuuteen, mikä puolestaan viittaa heikohkoon tunnettuuteen. Oletettavasti näitä arvioidaan osaksi nimiassosiaatiopohjalta. Euroopan unionin vaisua tulosta - ainakin julkishallinnolliseksi toimijaksi - selittänee suomalaisten perinteisen EU-epäluulon ohella unionin tietyt konkreettiset ratkaisut. Energiansäästölamppuja koskeva direktiivi, jonka mukaan perinteiset hehkulamput tulee poistaa kaupoista unionin jäsenmaissa vaiheittain vuodesta 2009 lähtien, on herättänyt paljon kansalaiskritiikkiä. Tuloskokonaisuutta tulkittaessa tulee huomata, että se heijastaa luottamusta paitsi jaetun tiedon oikeellisuuteen sinänsä, myös sen jakamisen motiiveihin. Koska energiansäästöön liittyy useammanlaisia positiivisia arvolatauksia niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta, näitä ajatellaan voitavan käyttää tekopyhästi hyväksi muiden päämäärien edistämiseen. Esimerkiksi kodinkoneiden myyjien heikkoa sijoitusta selittänee näiden taustavaikuttimia koskeva epäilys - ettei uusi energiaa säästävä laitemalli olekaan lanseerattu ympäristön pelastamiseksi vaan kuluttajan kynimiseksi. Kysymys sisältyi osin samansisältöisenä myös vuoden 1993 tutkimukseen. Vertailu tuolloisiin tuloksiin (niiden arviointikohteiden osalta, jotka olivat mukana molemmissa tutkimuksissa) kertoo pääpiirteittäisestä pysyvyydestä. Hieman uskottavuuttaan lisänneiksi nähdään kodinkone- ja laitekauppiaat, Motiva ja ympäristöjärjestöt (aiemmassa mittauksessa terminä oli luonnonsuojelujärjestöt). Alenemaa puolestaan havaitaan sähkölaitosten osalla. Vaikka ero ei ehkä selity käsitteellisillä seikoilla - aiemmin tiedusteltiin sähkölaitosten uskottavuutta - niillä on yhteys tutkimusajankohtien erilaiseen ajankuvaan: 1990-luvun alkupuolella arvioitiin sähköhuollon toimijoita, nyt sähkömarkkinoiden toimijoita. Ensin mainitut olivat julkisen keskustelun kannalta suhteellisen matalaprofiilisia, imagollisesti osin virastomaisia ja enimmäkseen pieniä organisaatioita, nykyiset taas bisnesorientoituneita, median monin tavoin grillaamia yrityksiä [kuvio 33.]. Tuloksia yksityiskohtaisemmin tarkasteltaessa havaitaan sukupuolten arviot melko samankaltaisiksi. Naisten luottamus ympäristöjärjestöjen jakamaan tietoon on kuitenkin olennaisesti vahvempaa kuin miesten. Astetta vähäisempi samansuuntainen ero todetaan kodinkonekauppiaiden ja Euroopan unionin kohdalla. Päinvastaisia eroja ei suoranaisesti esiinny, joten miesten näkemyksiä voi pitää kokonaisuutena kriittisempinä kuin naisten. Ydinvoimakannan mukaiset erot ilmenevät siten, että ydinvoiman kannattajat luottavat vastustajia enemmän kaikkiin energiasektorin toimijoiden (sähköyhtiöt, järjestöt, öljy-yhtiöt) tarjoamaan tietoon. Ydinvoiman vastustajat puolestaan osoittavat huomattavasti suurempaa luottamusta ympäristöjärjestöjen jakamaa tietoa kohtaan (ei kuvioita). |
