Tutkimuksessa selvitettiin myös näkemyksiä maamme sähköntuotantojärjestelmästä ja sen kehityksestä. Ensisijaisena huomion kohteena on suhtautuminen kilpailun vapautumiseen ja markkinaehtoisuuden lisääntymiseen energiantuotannossa ja -jakelussa. Aihepiiriä koskevia kysymyksiä alettiin ottaa mukaan tutkimukseen 90-luvun jälkipuolella sitä mukaa kuin markkinoiden kansalliseen ja kansainväliseen avautumiseen liittyvä muutosprosessi eteni ja sen seuraukset alkoivat näkyä sähkönkuluttajien arjessa. Tämänkertaisessa tutkimuksessa teema sai tavallista vähäisemmän painon.

Yleisellä periaatetasolla markkina-ajattelu saa kaksijakoisen vastaanoton. Runsaan kahden viidesosan (42%) mielestä 'sähkön tulisi olla tavallinen kauppatavara jonka tuottamisen, hinnoittelun ja myynnin pitäisi olla vapaasti markkinoiden määrättävissä'. Ajatuksen torjuvia on kaksi prosenttiyksikköä vähemmän (40%). Jakauma on hyväksyvämpi kuin vuotta aiemmin. Koska tuolloinen tulos edusti täpärästi koko seuranta-ajan skeptisintä asennoitumista, muutoksessa on kyse lähinnä palautumisesta kohti aiempia asetelmia. Koko aikasarjasta hahmottuu erilaisia kausia. Myönteisimmillään kannat olivat vuonna 1998, jolloin kotitaloudet tulivat sähkökilpailun piiriin, mikä kohotti kansalaisten odotuksia. Muutoksen astuttua voimaan innostus laimentui asteittain usean vuoden ajan (1999-2003), mitä seurasi kahden vuoden (2004-2005) stabiili vaihe. Kolmena uusinta mittausta edeltävänä vuotena (2006-2008) markkinakriittisyys oli kohonnut kaikkein korkeimmilleen [kuvio 46.].

Toinen, käänteisesti muotoiltu seurantamittari kertoo selvemmin kriittisen suhdanteen taittumisesta. Vaikka niiden osuus, joiden mielestä 'vapaa kilpailu sopii huonosti energia-alalle, jonka tulisi pysyä selkeästi yhteiskunnan ohjauksessa ja valvonnassa', on sinänsä suuri (59%), on se merkittävästi pienempi kuin edellisessä mittauksessa (66%). Kyseisen julkisen vallan roolia ja kontrollia korostavan teesin torjuu nyt 27% (ennen 19%). Vuotta aiemmin myös tämä mittari ilmensi koko tutkimuskauden markkinakriittisintä asennoitumista [kuvio 47.]. Yhdessä mittarit  antavat edelleen, kummankin osoittamasta trendin taittumisesta huolimatta, entisen kaltaisen viestin. Vaikka markkinoiden nk. näkymättömän käden hyvää tekevään voimaan sinänsä uskotaankin, sähköntuotanto koetaan yhteiskunnan infrastruktuuriksi, jossa markkinavoimille ei haluta antaa isännän asemaa. Mielenkiintoista lisäksi on, ettei talouskriisin oloissa - jolloin kaikkinainen syntipukkien etsintä yleensä yltyy - markkinasysteemiä syyllistetä aiempaa enempää, vaan pikemminkin vähemmän.

Kaikenlainen kilpailu ei kuitenkaan ole kovin kaivattua. Tämä käy ilmi reagoinneista uuteen formulointiin 'Olisi hyvä, jos ydinvoimantuotantoon tulisi mukaan myös ulkomaisia yrityksiä lisäämään kilpailua maamme sähköntuotannossa'. Joka neljäs (25%) yhtyy, useampi kuin joka toinen (53%) torjuu [kuvio 48.]. Ajatus ei ole minkään väestöryhmän mieleen. Suhteellisesti laajinta kannatusta ehdotus saa markkinakilpailua muutoinkin puoltavilta ryhmiltä kuten kokoomuksen kannattajilta (37% hyväksyy) ja johtavassa asemassa olevilta (37%). Detaljina lisäksi todettakoon että erityisen epämieluisalta ajatus ulkomaalaisista ydinvoimaoperoijista tuntuu eurajokelaisista (70% vastustaa; ei kuviossa).

Tämänkertaiseen tutkimukseen sisältymättömien seurantamittareiden mukaan viime vuosille ominaisia trendejä ovat olleet energiaomavaraisuuden lisääntyvä korostaminen sekä julkisen omistajuuden preferointi. Viime mainittu voitaneen nähdä ainakin osin seuraukseksi kohollaan olleesta markkinakriittisyydestä. Omavaraisuusideaali puolestaan on heijastunut haluna pysyä riippumattomana kansainvälisen sähkökaupan suhdanteista ja yleensäkin tuonnin vieroksuntana. Tätä taustaa vasten suhtautuminen ydinsähkön tuontiin osoittautuu ehkä odottamattomankin seesteiseksi. Vaikka argumentti 'Ydinsähkön tuonti Suomeen on hyväksyttävää' synnyttää enemmän kieltäviä (45%) kuin myöntäviä (35%) kantoja, ero ei ole kovin suuri [kuvio 49.]. Osittain tulokseen saattaa vaikuttaa se, ettei ilmansuuntaa - joita kaikkia ei pidettäne yhtä suotavina - yksilöidä kysymyksessä. Yhdessä edellisen tuloksen kanssa johtopäätökseksi kuitenkin saadaan, ettei suomalaisille kelpaa kovin hyvin ulkomaisin voimin tuotettu ydinsähkö sen paremmin paikan päällä tuotettuna kuin tänne tuotunakaan.

Tuonnin ohella tunnusteltiin myös suhtautumista ydinsähkön vientiin. Teesi 'Omavaraisuuden turvaaminen ydinvoiman avulla kaikissa tilanteissa johtaa siihen että ajoittain ydinsähköä on voitava viedä ulkomaille' tuottaa hyväksynnän suuntaan painottuvan jakauman. Vajaa puolet (46%) allekirjoittaa, vajaa viidennes (18%) torjuu. Tulosta ei kuitenkaan ole syytä tulkita avoimeksi vientivaltakirjaksi. Tulkinnassa tulee huomata kysymykseen sisään rakennettu lähtöoletus - tilanteessa jota arviointi koskee ydinvoimaa on jo rakennettu niin sanotusti riittävästi ja kyse on siitä mitä ylijäämäsähkölle tehdään (ei kuviota).

Nykyisen markkinajärjestelmän keskeisin koetinkivi on luonnollisesti sen vaikutus sähkön hintaan. Markkinakilpailun koettuja hintavaikutuksia luotaava seurantamittari tuo esille selkeitä kehityskulkuja. Epätavallisen eläväiseksi osoittautuneessa indikaattorissa nähdään jälleen uusi käänne. Nyt vajaa kolmannes (31%) katsoo kilpailun alentaneen oman kotitaloutensa käyttämän sähkön hintaa. Asian kieltää lähes joka toinen (46%). Kriittispainotteisuudestaan huolimatta jakauma on lähes historiallisen hyväksyvä. Yhtä positiivinen tulos on saatu viimeksi vuonna 2001. Vertailua viime mittaukseen kärjistää se, että vuoden 2008 tulos oli koko seuranta-ajan tylyin (59% torjui näkemyksen, 16% hyväksyi). Myös vuodet 2003 ja 2006 erottuvat aikasarjassa selvinä kritiikkihuippuina. Seurannan alussa arviot heijastivat vielä verraten positiivisia odotuksia. 2000-luvun alkuvuosina kilpailun myönteiseen vaikutukseen uskovien osuus vähentyi asteittain siten että kokonaismuutos ehti muodostua jo mittavaksi. Muutosten taustalta voidaan löytää paitsi muuttuvia tuntemuksia, myös muuttuvia tosiasioita. Arvioinneissa tapahtuneet käänteet ovat ilmeisessä yhteydessä paitsi sähkön hintaa koskevaan julkiseen keskusteluun, myös sähkön faktiseen hintakehitykseen [kuvio 50.].

Hinta-aspektiin ja samalla myös ajankohdan ydinvoimakeskusteluun liittyi myös uusi väittämä 'Sähkön hinta laskee, jos maassamme annetaan rakennuslupa kolmelle uudelle ydinvoimalaitokselle'. Asiaan uskovia (25%) löydetään vähemmän kuin sen kiistäviä  (39%). Samalla epätietoisten osuus muodostuu suureksi (35%). Ottamatta kantaa siihen, mikä vastaus on oikea ja mikä väärä, saatua tulosta voi pitää jotenkin perikansallisen suomalaisena. Ilmeisesti sähkön hintaa ei voi kansalaisten mielestä laskea maassamme mikään (ei kuviota).