1.  JOHDANTO

Vuoden 2002 alusta alkoi Suomen kahdeksas jäsenyysvuosi Euroopan unionissa. Poliittisen ajanlaskun mukaan aika on pitkä eli liki kaksi vaalikautta. Ajanjakso alkaa kuitenkin olla merkittävä myös kansalaisten kannalta. Kuluneena aikana integraatio on ulottunut uusille elämänalueille ja kansalaisten kokemukset ovat yhä eriytyneempiä. Kokemukset vaikuttavat ajatteluun. Siihen vaikuttavat myös yhtäältä perusasennoituminen integraatioon ja toisaalta tapahtumat ja uutiset, joista tiedotusvälineet kertovat kansalaisille.

Kansalaisten vieraantuminen on nähty yhdentymisen onnistumisen kannalta keskeiseksi haasteeksi. Ponnisteluja, joilla kansalaisten kiinnostusta ja innokkuutta pyritään lisäämään, ei pidä aliarvioida. Samalla on kuitenkin muistettava, että integraatio ei tässä mielessä ole irrallinen ilmiö; kansalaisten vieraantuminen poliittisesta päätöksenteosta koskee myös kansallista, kotimaista, politiikkaa. Kansalaismielipide sitä paitsi vaikuttaa integraatiossa tehtäviin ratkaisuihin vaikka kansalaiset eivät aktiivisesti osallistuisi päätöksentekoon: mielipidemittauksin seurattu kansalaismielipide vaikuttaa päättäjien linjanvalintoihin. Jos ministerit EU-tasolla tekevät päätöksiä, jotka eivät oman maan kansalaisten enemmistölle maistu, vastuu kannetaan kansallisissa vaaleissa.

Monet asiat vaikuttavat kansalaisten EU-mielipiteisiin. Kivijalkana vaikuttaa se, kuinka ylipäätään suhtautuu integraatioon. Myönteisesti suhtautuvat katselevat muutoksia vaaleanpunaisten lasien läpi. Integraatio on monin osin syventynyt sen jälkeen kun liityimme jäseneksi. Se perusjoukko, joka kansanäänestyksessä näki integraation myönteisenä, näkee sen sellaisena muuttuneissakin olosuhteissa. Kriittiset puolestaan ovat kriittisiä käytännössä riippumatta siitä, mitä integraatiossa tapahtuu.

Erityinen mielenkiinto kohdistuu siihen kansanosaan, joka ei ole muodostanut selkeää kyllä/ei -kantaa EU:sta, sen toiminnasta ja vaikutuksista. Tämän ryhmän käsityksiin voivat vaikuttaa yhtä hyvin tukahduttava byrokratia kuin Nizzan kokous, jota asiantuntijoiden hienostuneen hienosäädön saavutuksista huolimatta voidaan pitää vähintäänkin kummallisena.

EVAn edellinen, vastaava EU-tutkimus toteutettiin syksyllä 1999. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Suomen puheenjohtajuuskausi huipentui Helsingin huippukokoukseen, jossa päätettiin mm. unionin kriisinhallintajoukoista ja kutsuttiin loputkin Itä-Euroopan hakijamaista mukaan jäsenyysneuvotteluihin. Nizzan huippukokous paljasti ennen kaikkea sen, kuinka suurten ja pienten jäsenmaiden välinen suhde on noussut pintaan. Itälaajentuminen on ollut paljon esillä ja vähitellen ollaan pääsemässä kaikkein vaikeimpien asioiden käsittelyyn. Unionin tuleva muoto - liittovaltio vai löyhä liitto - on niin ikään askarruttanut sekä jäsenvaltioiden päättäjiä että niiden kansalaisia. Syyskuun 11. päivän tapahtumat New Yorkissa ovat vauhdittaneet integraation kehityskeskusteluja. Aivan keskeisenä tekijänä on ollut jännityksellä odotettu käteiseuron käyttöönotto vuoden 2002 alussa. Vaikka operaatiota pelättiin, se oli ilmeisen kivuton - ja jopa sujuva.

Kuluneen kahden vuoden aikaiset tapahtumat tarjoavat täten periaatteessa monia mahdollisuuksia kansalaismielipiteen muutokseen. Muutosta onkin tapahtunut, mutta sen arviointi, onko muutos suuri, on lukijan silmissä. Jos odottaa suuria muutoksia, voi kokea pettymyksen ja jos odottaa vakaata mielipidettä, osa muutoksista voi tuntua yllättävänkin suurilta.

1.1  Tutkimuksen keskeisiä havaintoja

EU-jäsenyyteen myönteisesti suhtautuvia (37%) on jonkin verran enemmän kuin sen kielteiseksi kokevia (31 %). Muutos 1990-luvun jälkipuolen ajatteluun verrattuna on selkeä: kielteisten määrä on lisääntynyt ja myönteisten vähentynyt.

EU:n kehittämistavoitteista eniten toiveita kohdistuu kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan (97%), pienten jäsenmaiden aseman vahvistamiseen (90%), kansallisten kulttuurien elinvoiman säilyttämiseen (90%), suomalaisen maatalouden elinkelpoisuuden turvaamiseen (90%) sekä byrokratian vähentämiseen (88%). Kaksi kolmesta (65%) vastustaa EU:n kehittämistä liittovaltioksi.

EU-jäsenyys on yhtä monen (17%) mielestä vaikuttanut maamme elinoloihin kokonaisuutena myönteisesti kuin kielteisesti (16%). Enemmistön (57%) mielestä jäsenyydellä ei ole ollut olennaista vaikutusta. Kielteiset arviot latautuvat voimakkaammin kuin myönteiset. Yli puolet vastaajista arvelee vaikutuksen olleen kielteisen maatalousväestön asemaan (71%), byrokratian määrään (67%), kansalliseen itsemääräämisoikeuteen (58%) ja rikollisuuden määrään (54%). Myönteiset vaikutukset ovat kohdistuneet ennen muuta vientiin (45%), maamme imagoon (43%), korkotasoon (39%) ja Suomen vaikutusvaltaan Euroopassa (37%).

Verrattaessa nyt saatuja vaikutusarvioita niihin odotuksiin, joita kansalaisilla oli ennen jäsenyyttä, havaitaan muutamia selviä eroja. Ennen kansanäänestystä kuusi kymmenestä (58%) odotti kielteisiä vaikutuksia sosiaaliturvaamme. Nyt näin uskoo käyneen vain joka viides (21%). Myös eräät muut jäsenyyteen liitetyt riskit osoittautuvat nykyisten arvioiden valossa liioitelluiksi. Huolten huojentumisen ohella voidaan kirjata myös ilmeisiä 'pettymyksiä'. Nämä kohdentuvat mm. hintatasoon, jonka ei koeta alentuneen odotetulla tavalla.

Suomalaisten suhtautuminen itälaajentumiseen on hiukan pehmennyt, mutta on silti kaukana suopeasta. Laajentumisen seurausvaikutukset askarruttavat monia. Jäsenmaksut nousevat huomattavasti (72% otaksuu), Suomen työmarkkinoille tulee uutta liikkuvaa työvoimaa (70%) ja unionin päätöksenteko mutkistuu entisestään (66%). Myönteisistä seurauksista uskotaan enemmistöisesti vain EU:n rikastumiseen kulttuurisesti.

Tyytyväisten määrä eduskunnan, hallituksen ja tasavallan presidentin toimiin EU-asioissa on kasvanut koko jäsenyysajan. Hallituksen osalta tyytyväisten osuus (36%) ylittää nyt ensi kerran tyytymättömien osuuden (32%). Nykyisen tasavallan presidentin toimiin tyytyväisiä on yli puolet (53%). Tyytyväisyyden lisääntymisestä huolimatta niiden osuus, jotka katsovat Suomen saavan hyvin äänensä kuuluviin Brysselissä, on vakiintunut noin neljännekseen (nyt 26%).

Runsas puolet vastaajista (54%) kannattaa ajatusta EU-maiden yhdenmukaisesta (samanlaisesta) verotuksesta.

Suomen on kaikissa oloissa kyettävä itse vastaamaan turvallisuudestaan. Tällä kannalla on edelleen kuusi kymmenestä (61%). Nato-jäsenyyden kannatus saavuttaa maksiminsa, jos ehdoksi asetetaan sekä Baltian maiden että Ruotsin jäsenyys: silloin suomalaisista 30 prosenttia kannattaa jäsenyyttä.

1.2. Tutkimuksen toteuttaminen

EVA on selvittänyt suomalaisten integraatioasenteita jo vuodesta 1988 saakka. Keväästä 1992 lähtien EU-ajattelua selvittävät tutkimukset on eriytetty omaksi "Suomalaisten EU-kannanotot" -tutkimussarjaksi. Vuosien 1992-99 aikana siinä julkaistiin yhteensä yksitoista tutkimusraporttia. Vuonna 2000 EU-tutkimusta ei toteutettu, mutta sen keskeiset seurantamittarit sisällytettiin EVAn kansallisen asennetutkimuksen aineistoon (Erilaisuuksien Suomi -raportti 2001). Näitä tuloksia ei kuitenkaan käytetä tässä tutkimuksessa vertailutietona, koska kysymyskontekstien osittainen erilaisuus saattaa haitata tulosten eksaktia vertailtavuutta.

Tämänkertaiset tutkimustulokset perustuvat 1371 henkilön antamiin vastauksiin. Aineisto kerättiin kirjallisena kyselynä 1.11.-19.12.2001 välisenä aikana. Kyselyn alkuperäisenä kohdejoukkona oli 3000 koko maan (pl. Ahvenanmaa) 18-70 -vuotiaasta väestöstä satunnaisesti poimittua henkilöä. Näyte kattaa 45,7 prosenttia brutto-otoksesta. Tulos on tyydyttävä, kun otetaan huomioon otannan luonne sekä kyselyn aihepiiri ja laajuus. Aineisto on sisäiseltä rakenteeltaan korrekti ja edustava. Sen analyysissä ei ole käytetty painokertoimia.

Tutkimuksen käytännön toteutuksen on hoitanut aiempaan tapaan Yhdyskuntatutkimus Oy. Tulosten raportoinnista vastaavat Peter Ekholm Sitrasta ja Anna Kaarina Piepponen EVAsta. Pentti Kiljunen Yhdyskuntatutkimus Oy:stä vastaa aineiston tilastollisesta analyysistä sekä raportin grafiikasta. Internet-sivuston raportista on rakentanut Yhdyskuntatutkimus Oy.

Sisällysluettelo