4. ENTÄPÄ MITEN TÄSTÄ TULEVAISUUTEEN?

Ennen kylmän sodan päättymistä ja monien muutosten 1990-lukua integraatio eteni niin, että yhteistyön syventäminen ja alueellinen laajentuminen vuorottelivat. Uudet jäsenet joutuivat sitoutumaan aina tiiviimpään unioniin kuin edellisellä kierroksella mukaan tulleet. Meneillään olevan EU:n kehittämistä leimaa näiden kahden yhtäaikaisuus: samanaikaisesti, kun neuvotellaan laajentumisesta, neuvotellaan syventämisestä. Kokonaisuuden hallitseminen - tai edes ymmärtäminen - on kansalaiselle haastava tehtävä. Eikä se taida ihan helppoa olla päättäjillekään.

Integraation syventäminen on joko uusien asioiden ottamista yhteiseen päätöksentekoon tai päätöksentekojärjestelmän muuttamista (kuten siirtymistä enemmistöpäätöksiin). Tässä luvussa kuvataan kansalaisajattelua siltä osin kuin se koskee yhtäältä niitä asioita, joihin EU:n tulisi keskittyä ja toisaalta itälaajentumista. EU:hun liittyvää päätöksentekoa käsitellään luvussa 5.

4.1 Mitä unionin tulisi tehdä

Tutkimussarjassa on useita kertoja kysytty suomalaisten käsityksiä siitä, mihin asioihin EU:n tulisi keskittyä (kuvio 12). Tutkimus toisensa jälkeen kansainvälisen rikollisuuden torjunta nousee tärkeimmäksi tavoitteeksi. Yksimielisyys (tässä tutkimuksessa 97%) on niin laajaa, etteivät edes syyskuun 11. päivän tapahtumat voineet enää lukemaa nostaa. Suomen puheenjohtajuuskaudella tehdyt päätökset oikeuden ja turvallisuuden alueesta ovat siten ainakin oikeansuuntaisia. Kyse ei ole vain Suomessa esiin tulevasta rikollisuudesta, sillä niiden osuus, jotka arvioivat jäsenyyden vaikuttaneen kielteisesti rikollisuuden määrään maassamme, on jäsenyysaikana vähentynyt (ks. edellä kuvio 9b).

Varsin laajaa kannatusta saa myös pienten jäsenmaiden vaikutusvallan turvaaminen. Jo jäsenyyden alkuvuosina tämä oli kansalaisten priorisointilistalla korkealla (kuvio 13). Näin ollen kyseessä ei ole reagointi Nizzan huippukokoukseen, jossa pienten ja suurten jäsenmaiden suhde nousi esiin tavalla, joka ei ole erityiseksi kunniaksi integraatiolle.

Kolmanneksi tärkein tavoite on kansallisten kulttuurien elinvoiman säilyttäminen. Tässä ei kuitenkaan ole onnistuttu huonosti: Enemmistö vastaajista arvelee, että Suomi on toistaiseksi onnistunut säilyttämään hyvin kansallisen omaleimaisuutensa EU:n jäsenenä (kuvio 14). EU on toki korostanut samaa asiaa, kansallisten ominaispiirteiden säilyttämistä, on sitten kyse kirjallisuudesta tai ruokakulttuurista, mutta resurssit, jotka yhteisessä budjetissa näihin tarkoituksiin on varattu, ovat laihanlaiset.

Suomen maatalouden elinkelpoisuus on sekin laajojen kansankerrosten korostama tavoite. EU:n maatalouspolitiikan uudistus, maailmankaupan vapautuminen, itälaajentuminen sekä suomalaisen maatalouden rakennemuutos vaikuttavat yhtäaikaa. Itälaajentumisen vaikutus mielikuvailmastoon on selkeä. Osin samaa voidaan sanoa hallinnon monimutkaisuuden vähentämisestä, jota vastaajat korostavat kehittämistavoitteena: laajentumisen kun pelätään monimutkaistavan päätöksentekoa entisestään (ks. jäljempänä kuvio 17).

Suomalaisia voidaan pitää - jos nyt ei integraatiomyönteisinä - niin ainakin avoimin silmin integraation kehittymistä tarkkailevina. Enemmistö kannattaa mm. yhteisen ympäristöpolitiikan tehostamista (86%), EU:n sosiaalipolitiikan kehittämistä pohjoismaisen mallin suuntaiseksi (73%), yhteisen työllisyyspolitiikan luomista (65%) sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan luomista (61%). Mutta rajansa kaikella: EU:n kriisinhallintajoukot ja erityisesti yhteinen puolustuspolitiikka ovat asioita, joissa myötäsukaisuus hiipuu. Tosin näissä kahdessa kohdassa epätietoisten määrä on korkea.

Perusasennoituminen EU-jäsenyyteen vaikuttaa myös Suomen toimintalinjaa koskeviin arvioihin, kuten kuviosta 15 havaitaan. Erot ovat paikoitellen varsin suuria. Kun nämä kaksi leiriä - EU-myönteiset ja EU-kielteiset - ovat kooltaan lähestyneet toisiaan, voidaan todeta Suomessa olevan aidosti erilaisia merkittävän kannatuksen saavia ajatussuuntauksia unionin tulevaisuuden suunnasta.

Erillisellä väitteellä tiedusteltiin kansalaisten käsitystä verotuksesta. Suomessa keskustelu alkoi käytännössä autoverotuksesta sekä alkoholin ja tupakan veroista. Vähitellen keskustelu on ulottunut pitemmälle. Yritysverokannat ovat olleet paljon esillä. Arvonlisäverokantoja vertaillaan, ja euron käyttöönoton jälkeen palkkaverojenkin vertailu helpottuu. Runsas puolet (54%) vastaajista yhtyy väitteeseen, jonka mukaan EU-maissa tulisi olla yhdenmukainen (samanlainen) verotus (kuvio 16). Kyseessä ei ole yhteinen, Brysselistä saneltu verotus, vaan yhdenmukainen järjestelmä. Kansalaisten käsitys tuo mielenkiintoisen lisän verotuksesta ja verokilpailusta käytävään keskusteluun.

4.2 Laajentuminen ei houkuttele

EU:n seuraavasta laajentumisesta on keskusteltu pian kymmenen vuotta. Kymmenellä itäisen Keski-Euroopan maalla sekä Kyproksella ja Maltalla on mahdollisuus päästä unionin jäseniksi muutamien vuosien kuluttua. Se edellyttää neuvotteluissa onnistumista puolin ja toisin. Joka tapauksessa jäseneksitulo on ajallisesti paljon pitempi prosessi kuin oli esimerkiksi Suomen taival.

Laajentuminen on integraatiouutisoinnin vakioaiheita. Yhtäältä raportoidaan hakijamaista ja neuvotteluista ja toisaalta korostetaan kuinka olemassaolevan unionin on muututtava juuri laajentumisen takia. Ajoittain kansalaisille saattaa syntyä jopa mielikuva siitä, että hakijamaat ovat suorastaan syypäitä epätoivottuina pidettäviin muutoksiin.

Laajentumisen kannatus vaihtelee maittain. Sekä vanhoissa jäsenmaissa että hakijamaissa on yhtä hyvin laajaa kannatusta kuin epäilyä, ja suorastaan vastustustakin. Suomalainen mielipideilmasto on suhtautunut penseästi uusien jäsenmaiden mukaantuloon kautta koko oman jäsenyysaikamme.

Niistä erilaisista EU:n kehittämistavoitteista, joihin suomalaisten mielestä jatkossa tulisi keskittyä, laajentuminen jää tärkeysjärjestyksessä häntäpäähän (edellä kuvio 12). Vain unionin kehittäminen liittovaltioksi saa vaatimattomamman kannatuksen. Erikseen kysyttynä Viron jäsenyyden ajaminenkaan ei saa enemmistön tukea taakseen.

Se, että muut kehittämistavoitteet koetaan tärkeämmäksi, vastaa aiempien tutkimusten tuloksia. Sen sijaan voidaan pitää jopa huolestuttavana sitä, että niiden vastaajien määrä, joiden mielestä itälaajentuminen on tärkeä kehittämistavoite, on laskenut eikä noussut. Kun asiaa tiedusteltiin viimeksi viisi vuotta sitten, heitä oli vielä lähes kaksi viidesosaa (38%), syksyllä 2001 enää 29 prosenttia - vilkkaan keskustelun jälkeen (edellä kuvio 13). Suomen virallinen politiikka sitä vastoin on säilynyt muuttumattomana eli laajentumismyönteisenä. Laajentuminen tulee toteutumaan vääjäämättä, mutta maksaako unioni sen heikentyneenä legitimiteettinä eli hyväksyttävyytenä?

Kun laajentuminen on keskeinen asia koko integraatiossa, sekä tällä hetkellä että tulevaisuudessa, tutkimuksessa asiaa selvitettiin eri näkökulmista. Seikkaperäisimmin suomalaisten ajattelua valaisee kysymyssarja, jolla kartoitettiin käsityksiä laajentumisen seurauksista (kuvio 17).

Kärkeen nousevat seikat, joita on pidettävä pikemminkin kielteisinä kuin myönteisinä. Jäsenmaksujen kasvu (72%), liikkuvan työvoiman tulo Suomeen (70%) sekä EU:n päätöksentekojärjestelmän monimutkaistuminen entisestään ovat pitäneet kärkitiloja jo aiemmissa tutkimuksissa. Näitä vaikutuksia todennäköisenä pitävien osuus on jopa noussut aiemmista mittauksista. Niinikään keskeisin myönteinen seuraus - EU:n kulttuurinen rikastuminen - on "pitänyt paikkansa". Huoli maatalouden kilpailukyvystä on enemmistön (53%) mielestä aiheellinen. Vuonna 1999 tässä kohden tapahtui optimistinen notkahdus (43%), mutta tilanne on syksyyn 2001 mennessä "normalisoitunut" (kuvio 18a ja kuvio 18b).

Raha on säilynyt keskeisenä kriittisten kannanottojen kirvoittajana. Edelleen useampi kuin joka toinen pitää EU-jäsenmaksuja aivan liian korkeina jäsenyydestä saataviin etuihin nähden (kuvio 19 ja kuvio 20). Se, että EU on jättimäinen tukivirasto, jonne kerätyistä varoista yli neljä viidesosaa käytetään joko maatalouteen tai rakennetukiin, lienee laajasti tiedossa. Samaan aikaan Suomen sisällä käydään suurta keskustelua tyhjenevistä seutukunnista ja maatalouden tulevaisuudesta.

Asetelma vaikuttaa luonnollisesti myös laajentumiskantoihin: laajentumisen tapahduttua Suomen köyhätkin alueet näyttävät - ainakin paperilla - rikkailta. Keskustelun jatkuessa suomalaisten kannat ovat selkiytyneet ja tiukentuneet (kuvio 21). Huoli on itse asiassa niin suuri, että suomalaiset ovat hyväksymässä jopa unionibudjetin kasvattamisen (kuvio 22). Taustalla on suomalaisten vankka käsitys siitä, että jäsenmaksut joka tapauksessa nousevat (edellä kuvio 17). Budjetin kasvaminen hyväksytään, mutta sen ehtona on omien tukivirtojemme säilyttäminen.

Tutkimuksessa oli mukana myös periaatteellisia, laajentumista koskevia tai siihen välillisesti liittyviä kysymyksiä. Ensimmäinen näistä koskee unionin roolia koko Euroopan kehityksen kannalta (kuvio 23). Suomalaiset jakautuvat kolmeen leiriin. Niitä, jotka näkevät EU:n ainoaksi Euroopan kehityksen ohjaamiseen ja hallitsemiseen kykeneväksi voimaksi, on käytännössä saman verran kuin asian kieltäviä. Eurooppa sisältää myös toistaiseksi unionin ulkopuolella olevat maat.

Jonkinlaista, vaikkakin vähemmistöistä ymmärtämystä suomalaiset osoittavat laajentumista kohtaan, jos siihen liitetään mukaan yleviä arvoja. Laajentuminen on kustannuksistaan huolimatta poliittisesti ja moraalisesti välttämätöntä neljän kymmenestä (39%) mielestä. Eri mieltä on kolme kymmenestä (28%). Merkittävän moni eli joka kolmas (33%) on vailla kantaa (kuvio 24).

Sankka on epätietoisten joukko (41%) myös pessimistissävytteisessä väitteessä, jonka mukaan laajentuminen johtaisi vähitellen koko EU:n hajoamiseen, sillä nykyistä laajempaa ja moniaineksisempaa unionia ei voida enää hallita. Tämä on jo pitemmälle menevä profetia kuin päätöksenteon monimutkaistuminen sinänsä (edellä kuvio 17). Unionin hajoamista povaavia on suurin piirtein yhtä paljon (31%) kuin vastakkaista mieltä olevia (28%) (kuvio 25).

4.3 Kumpi mieluummin: laajentuminen vai syventyminen?

Jos suomalaiset asetetaan kovan valinnan eteen - pitäisikö EU:n lähivuosina tiivistää yhteistyötään (federalismi tiivistymisen ääripäänä ei kiehdo kansalaisia) vai laajentua (joka sekään ei tunnu kovin houkuttelevalta) vaiko molempia - vastaukset hajoavat huomattavan paljon (kuvio 26). Tiivistyminen saa silti jonkin verran enemmän ymmärtämystä kuin laajentuminen. Tilanne elää unionin tulevaisuudesta tehtävien ratkaisujen ja siitä käytävän keskustelun perusteella (kuvio 27).

Sisällysluettelo