5. EU-PÄÄTÖKSENTEOSSA PARANTAMISEN VARAA

Monimutkainen päätöksenteko on kestoarvostelun kohde riippumatta siitä, arvioivatko kansalaiset kotimaista vai EU:n järjestelmää. Vaikka Suomi on ollut EU:n jäsenenä jo hyvän tovin, unionin toimintaperiaatteita ei vielä tunneta. Toisaalta - kuinka moni suomalainen on lukenut joka kotiin jaetun uuden perustuslain, jossa määritellään ylimpien valtioelintemme toimivallat?

EU on tuonut julkiseen valtaamme uuden tason. Kuntien, maakuntien ja valtiovallan lisäksi on muodostunut neljäs keskeinen taso. EU vaikuttaa yhtä hyvin ruohonjuuritasolla (sananmukaisesti, kun maanviljelijät täyttävät Brysselin-lomakkeita) kuin jäsenvaltioiden välisissä suhteissa. Etenkin jälkimmäinen on keskusteluttanut suomalaisia ainakin viisi vuotta: Amsterdamissa piti muokata päätöksenteko laajentuneeseen unioniin sopivaksi. Se ei onnistunut, vaan keskeiset asiat lykättiin seuraavalle kierrokselle. Nizzassa piti muokata päätöksenteko laajentuneeseen unionin sopivaksi. Siinä onnistuttiin osittain, joskaan ei ymmärrettävästi. Parhaillaan unionissa aloitetaan seuraavaa kierrosta, jossa on tarkoitus muokata päätöksenteko laajentuneeseen unioniin sopivaksi.

Kansalaisten hyväksynnän saaminen on ollut myös keskeinen keskustelunaihe siitä lähtien, kun tanskalaiset ensin kansanäänestyksessä hylkäsivät Maastrichtin sopimuksen. EU-kansalaiset ovat olleet vieraantuneita. Kun integraatio on edennyt politiikan puolelle entisen taloudellisen integraation lisäksi, ollaan kajottu kansallisesti tärkeisiin asioihin. Poliitikot, jotka päättävät asioista Brysselissä, vastaavat ratkaisuista kansallisissa vaaleissa. Kansalaisten mukaan saamiselle on siis monia perusteita. Suomalaisten käsitys asioiden tilasta ei ole imarteleva (kuvio 28).

Seuraavassa käsitellään kansalaisten mielipiteitä siitä, kuinka päätökset unioniasioissa tehdään ja kenen ne pitäisi tehdä.

5.1 Kriittisyys hienoisessa kasvussa

Suomalaiset ovat muutaman viime vuoden aikana suhtautuneet EU:hun jonkun verran kriittisemmin kuin jäsenyyden ensi vuosina. Tämä näkyy myös tutkimuksen muissa kuin suoraan jäsenyyttä koskevissa osioissa. Eräs keskeinen seurantaväite aina keväästä 1993 saakka on koskenut lainsäätämistä (kuvio 29 ja kuvio 30). Niiden osuus, jotka katsovat olevan yhdentekevää säädetäänkö lakejamme eduskunnassa vaiko EU:ssa, kunhan ne vain ovat oikeudenmukaisia, on vähäisempi (41%) kuin kertaakaan aiemmin. Vastakkaista mieltä olevien osuus on tässä tutkimuksessa yli puolet (52%). Kansalaiset näyttävät edustavan aitoa sventuvamaisuutta: lainsäädännöstä selvästi suurempi osuus tulee EU-tasolta kuin seitsemän vuotta sitten, jolloin kansalaiset olivat paljon ymmärtäväisempiä yhteiselle lainsäädännölle kuin nyt - itse asiassa samaa ja eri mieltä olevien ryhmät ovat kooltaan vaihtaneet paikkaa.

Tutkimukseen sisältyi myös tunnepitoinen mittari unionin tarpeellisuudesta. Kuusi kymmenestä (60%) allekirjoittaa väitteen, jonka mukaan suomalaiset pystyvät itse parhaiten päättämään omista asioistaan, siinä ei muita tai mitään unionia tarvita (kuvio 31). Ikäryhmistä väitteeseen yhtyvät muita useammin 26-35 -vuotiaat (65%), mitä voidaan pitää jossain määrin odotusten vastaisena. Seitsemän vuotta sitten juuri nuoriso erottui integraatiomyönteisyydellään ja tämän päivä 26-35 -vuotiaat olivat kansanäänestyksen aikoihin 19-28 -vuotiaita. MTK:n ja SAK:n jäsenet, vähän koulutusta saaneet sekä keskustan kannattajat allekirjoittavat itsellisyysvaateen muita useammin, akateemiset ja kokoomuslaiset muita harvemmin.

5.2 Kotimaan päättäjien arvosana nousussa

Tutkimuksessa tiedusteltiin vastaajien käsitystä kolmen keskeisimmän poliittisen tahon toiminnasta EU-asioissa. Tyytyväisyys sekä eduskunnan, maan hallituksen että tasavallan presidentin toimintaan on jatkuvasti kasvanut (kuvio 32). Tosin kasvunvaraa on edelleen. Eduskunnan suhteen tyytyväisiä ja tyytymättömiä on yhtä paljon, hallituksen toimintaan tyytyväisiä on ensi kertaa enemmän kuin tyytymättömiä (kuvio 33) ja nykyinen presidentti on ottanut suorastaan tyytyväisyysharppauksen. Presidentin toimintaan on nyt tyytyväinen useampi kuin joka toinen.

Väestöryhmittäisistä eroista nousee esiin maatalousyrittäjien ja MTK:n jäsenten selvästi muita kriittisempi ajattelu kaikkia kolmea valtiomahtia kohtaan. Samoin keskustan ja vasemmistoliiton kannattajat eroavat selkeästi muista - tosin vasemmistoliiton kannattajat ovat presidenttiin jopa keskimääräistä tyytyväisempiä, mutta eduskuntaan ja hallitukseen riti rinnan kriittisiä keskustan kannattajakunnan kanssa. Pienkuntien asukkaat eroavat myös muita kriittisemmällä asenteella.

Europarlamentaarikkoja koskeva kysymys aseteltiin toisin. Joka toinen (52%) myöntää, ettei omaa minkäänlaista kuvaa siitä, mitä maamme edustajat europarlamentissa ovat tehneet tai ylipäätään aikovat tehdä (kuvio 34). Myönteistä kuitenkin on, että eri mieltä olevien - europarlamentaarikkojen toimista tietoisien - osuus on noussut jo kolmannekseen (34%) eli viime europarlamenttivaalien äänestysprosentin hujakoille. Tämän kysymyksen tarkoittamalla tavalla eniten "vieraantuneita" ovat puoluetaustan perusteella keskustan kannattajat ja vähiten kokoomuslaiset (kuvio 35).

Jos kohta tyytyväisyys kotomaan poliittisia päättäjiä kohtaan onkin ollut kasvussa, Suomen äänen kantavuuteen unionissa ei uskota sen enempää kuin aiemminkaan (kuvio 36). Suomen puheenjohtajuus syksyllä 1999 aikaansai hetkellisen muutoksen, mutta muuten asetelma näyttää jopa synkän vakiintuneelta.

Tyytyväisyyttä voidaan kartoittaa myös keskeisten ratkaisujen hyväksyttävyydellä. EMU-keskustelu oli ajoittain vilkas, ja päätöstä tehtäessä tiedettiin, etteivät kansalaiset ole innosta puhkuen uuteen valuuttaan siirtymässä. Oliko Suomen mukaanmeno EMUun oikea ratkaisu? Vähän useamman (39%) mielestä oli kuin ei ollut (33%). EMU-kriittisyys on lisääntynyt (kuvio 37) jokseenkin samassa suhteessa kuin EU-jäsenyyteen kohdistuva kriittisyyskin. Mitään ylimääräistä päättäjiin kohdistuvaa kapinaa sinänsä mieluummin vastenmielinen EMU-päätös ei siis näytä synnyttäneen. Näin kävi myös kansanäänestyksen jälkeen: asia tuli päätettyä ja sen jälkeen sen kanssa on yritetty elää.

Tutkimukseen sisältyi myös laaja euron käyttöönottoa koskeva kysymysosuus. Sen keskeiset tulokset raportoitiin erillisenä tiedotteena ennen vuodenvaihdetta, jolloin asia oli ajankohtainen. "Euro tulee - suomalaiset valmiina" -tiedote on luettavissa osoitteessa www.eva.fi.  Eurokysymysten vastausten suorat jakaumat esitetään myös tämän raportin liitteenä olevassa kyselylomakkeessa.

Suomalaiset haluavat edelleen vankasti - yhtä vankasti kuin vuosi kansanäänestyksen jälkeen - säilyttää itsellään sananvaltaa. Mikäli EU tekee lähivuosina päätöksiä, jotka vaikuttavat olennaisesti jäsenmaiden elinoloihin, ne on alistettava kansanäänestykseen neljän viidesosan (78%) mielestä (kuvio 38). Muita harvemmin kansanäänestystä haluavat akateemiset ja kokoomuslaiset, mutta heistäkin kaksi kolmasosaa. Voimallisimmin kansanäänestyksiä peräävät MTK:n jäsenet.

5.3 Muutoksia kaivataan ja niitä torjutaan

Edellä kuviosta 12 ilmeni, että kansalaisilla on käsityksiä siitä, millaisia päätöksentekoa koskevia kehittämistavoitteita Suomen tulisi EU:ssa ajaa (kuviossa 39 on kerrattu näitä).

EU:n hallinnon uudistamisen ja keventämisen kannalla ovat kaikki, jotka asiasta puhuvat, yhtä hyvin jäsenmaissa kuin Brysselissä. Muut suomalaisten korostamat tavoitteet eivät saa eri puolilla yhtä jakamatonta kannatusta - avoimuuden tarve vaihtelee, suuret ja pienet jäsenvaltiot katselevat pienten asemaa eri näkökulmista ja löyhä liitto/federalismi -keskustelu jakaa eurooppalaisia.

Federalismikeskustelu rantautui Suomeen suhteellisen myöhään - jos on vieläkään täysin rantautunut. Joka tapauksessa kaksi kolmesta (65%) on sitä mieltä, ettei Suomen pitäisi pyrkiä luomaan EU:sta kiinteää liittovaltiota. Vain joka kymmenes (9%) tunnustautuu avoimesti "federalistiksi". Asetelma on säilynyt samanlaisena koko jäsenyytemme ajan. Se ei estä sitä, että yksittäisissä asioissa voidaan kannattaa "federalistista" ajattelua.

Jos suomalaisilta kysytään mitä todennäköisesti tapahtuu - riippumatta siitä, mitä he itse haluavat - vastaukset ovat erilaisia. Väite, jonka mukaan tulevaisuudessa EU:sta muodostuu tiukka liittovaltio, jossa kansallisvaltioilla ei ole enää merkitystä, jakaa kansalaiset kolmeen yhtä suureen ryhmään (kuvio 40). Kolmannes (34%) on samaa mieltä, kolmannes (33%) eri mieltä ja kolmannes (33%) ei osaa sanoa. Näiden ryhmien koko on vaihdellut jäsenyytemme aikana. Vastaava asetelma - se, että useampi uskoo tietynlaiseen kehitykseen riippumatta siitä haluavatko sitä itse tai eivät - on tuttua integraatiokysymyksissä. Aikanaan jäsenyyttämme piti todennäköisenä useampi kuin kannatti, samoin kävi EMUun liittymisen osalta ja vastaavanlainen asetelma ajattelussa näkyy nykyisissä NATO-kannoissa.

Se, että liittovaltiokehitystä povaavat ennen kaikkea EU-kielteiset, kertoo siitä, että suomalaisessa keskustelussa federalismi mielletään kielteisenä kehityskulkuna brittiläiseen tapaan ja toisin kuin esimerkiksi Saksassa, jossa federalismi merkitsee vallan hajauttamista, jota arvostetaan.

Tutkimukseen otettiin mukaan myös kysymyksiä, joilla kartoitettiin vastaajien käsitystä siitä unionin uudistustyöstä, josta päätettiin Nizzan huippukokouksessa. Varsinainen työ alkoi talvella 2002.

Jos Suomen kehittämistavoitteissa EU:ssa liittovaltioajattelu on pysynyt suhteellisen muuttumattomana, se ei tarkoita, että EU:ta haluttaisiin kehittää kohti toista ääripäätä. Niiden osuus, joiden mielestä Suomen pitäisi keskittyä pitämään EU mahdollisimman löyhänä yhteenliittymänä, on vähentynyt ja vastakkaista mieltä olevien määrä lisääntynyt (kts.edellä kuvio 13).

Ajatus, jonka mukaan EU:n perussopimuksessa pitäisi selkeästi määrätä, mitkä asiat kuuluvat kansallisen päätösvallan piiriin ja mistä asioista päätetään unionissa yhteisesti, saa kansalaisten vankkumattoman (89%) hyväksynnän (kuvio 41a). On siten ilmeistä, että nykyinen toimivallan jako ei ole kansalaisille auennut - eikä ihme: on asioita, jotka kuuluvat ensisijaisesti EU:lle ja joissa jäsenvaltiolla on täydentävä rooli ja asioita, joissa unionilla on vain jäsenvaltioita täydentävä rooli. Lisäksi nämä suhteet ovat muuttuneet jatkuvasti.

Muutos onkin tekijä, joka saa vastaajat pysähtymään. Kun esitetään toimivallan jaosta kysymys toisesta näkökulmasta, asia ei olekaan selkeä. Kaksi kolmasosaa (67%) uskoo, ettei unionin toimivaltuuksia voida koskaan lopullisesti määritellä, sillä EU kehittyy aina ja on jatkuvassa muutostilassa (kuvio 41b). Ristiriita vastauksissa? Pikemminkin kyseessä taitaa olla aito dilemma, jonka ratkaisua pohditaan EU:ssa kaikkein korkeimmallakin tasolla.

Tutkimuksessa oli kolme erillistä kysymystä, joiden tarkoitus oli esittää konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä integraation syventäminen on ja sitä kautta mitata kansalaisten suhtautumista siihen.

Ajatus siitä, että EU:n päätöksenteossa tulisi siirtyä nykyistä enemmän enemmistöpäätöksiin ja rajoittaa yksittäisten jäsenmaiden veto-oikeutta, jakaa suomalaisia. Tällaisen kehityksen tarpeelliseksi näkeviä (42%) on enemmän kuin siitä eri mieltä olevia (36%) (kuvio 42a). Puolueiden kannattajista ajatukseen yhtyvät keskimääräistä enemmän kokoomuslaiset ja sosialidemokraatit ja vastaavasti vähemmän keskustan, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat.

Suomalaisilla näyttäisi olevan valmiutta siirtää komission puheenjohtajan valinta Euroopan parlamentille. Kuusi kymmenestä (62%) on sitä mieltä ja vain joka kymmenes (9%) eri mieltä (kuvio 42b). Tässä kohdin kolmen suuren puolueen, SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kannattajat ovat rinta rinnan.

Kolmas kysymys testasi ajatusta, jonka mukaan Suomen edustajaksi YK:ssa riittäisi EU:n edustaja. Ajatusta vastustaa kuusi kymmenestä (62%) ja sitä kannattaa vain joka seitsemäs (14%). Iän mukaan katsottuna ajatuksen torjuvat eniten 26-35 -vuotiaat, koulutuksen perusteella akateemiset sekä puolueittain vihreiden kannattajat (kuvio 43).

Sisällysluettelo