1.2. Suhtautumismuutokset

Verrattaessa tuloksia vuotta aiemmin saatuihin havaitaan paitsi pysyvyyttä, myös huomionarvoisia muutoksia. Pitemmällä aikavälillä tuloksista hahmottuu kiintoisia kehityskulkuja. Aikasarjat tuovat esiin myös energiamuotojen suosion kiikkulautaluonteen. Samalla kun jonkin tuotantotavan kannatus nousee, se yleensä näkyy jonkin tai joidenkin toisten kannatuksen vähenemisenä. Yhtenä yleisempänä piirteenä tälläkin kertaa mitatuissa muutoksissa on se, että fossiilisiin polttoaineisiin suhtaudutaan aiempaakin kriittisemmin.

Kivihiilen kannatuskehitystä on leimannut vuosi vuodelta voimistunut torjunta. Kolmen vuoden takaisessa mittauksessa rekisteröity trendin katkeaminen osoittautui vääräksi hälytykseksi. Viime kerralla saatu tulos oli koko seuranta-ajan tylyin. Nyt saadut luvut ovat käytännössä yhtä lohduttomat ja olennaisesti kielteisemmät kuin esimerkiksi 90-luvun alun pohjaluvut (joita synkisti silloinen metsäkuolema- ja happosadekeskustelu). Viime vuosien asennekehitystä on epäilemättä vauhdittanut ilmastonmuutoskeskustelu, jossa hiilelle on sälytetty selkeä syntipukkiasema. Päästökaupan alkamisen myötä energiamuoto on saanut suoranaisen hylkiöstatuksen. Vuodesta 1986, jolloin kivihiilen käyttöä toivottiin pikemminkin lisättävän kuin vähennettävän, kannatuslukujen todetaan rapautuneen todella radikaalisti [kuvio 2a.].

Turpeen hyväksyntä on heikentynyt hieman viime tutkimuksesta. Tuolloin mitattu pudotus oli näkyvä ja sikäli historiallinen, että sen seurauksena energiamuodon saldo oli  ensi kerran negatiivinen vastustuksen ylittäessä kannatuksen. Turpeen kannatukselle ominainen 'kaartelu', hyväksynnän asteittain tapahtuneet nousut ja laskut, näkyy aikasarjassa selvänä. Viime vuosien asennoituminen on edustanut ensin loivemmin, sitten jyrkemmin laskevaa suhdannetta. Vuosituhannen vaihteeseen ajoittunut viimeisin kannatushuippu on nyt yhä etäämmällä. Suhtautumisvaihtelun pitkä linja ei näyttäisi olevan suoraan sidoksissa kasvihuonekaasupäästöistä käytävään keskusteluun. Päästökaupan turpeelle antama tuomio heijastuu silti viime vuosien luvuissa [kuvio 2a.].

Maakaasu saa niin ikään hieman aiempaa varautuneemman vastaanoton. Viime kerralla todettu kannatuksen laskun pysähtyminen ei ole jaksanut pysyä päällä, vaan aleneva suunta on jatkunut. Muutoksen seurauksena nyt saatu jakauma on täpärästi koko seuranta-ajan pensein. Lähihistorian luvut selittynevät pitkälti tiettyjen kansainvälisten tapahtumien saamalla huomiolla. Taannoinen 'hanat kiinni kiukuttelijoilta' -politiikka heijastuu myös muissa mittareissa, joiden mukaan kaasun saatavuudesta ja hintakehityksestä on alettu kantaa aiempaa enemmän huolta. Myös Itämeren kaasuputken rakentamista koskevan keskustelun voi ajatella heijastuvan tuloksissa. Kaiken kaikkiaan energiamuodon kannatushistoria piirtyy varsin omintakeiseksi. Seuranta-ajan alkupuolen kestosuosio - suhtautuminen maakaasuun pysyi ylivertaisen myönteisenä kuudentoista vuoden ajan - notkahti näkyvästi vuoden 1999 mittauksessa. Tämän melko yllättäväksikin koetun käänteen jälkeen luvut viilenivät edelleen ikään kuin hakien oikeaa kurssiaan. Vuosien 2003 - 2005 luvut ehtivät jo kertoa asenteiden stabiloitumisesta, mutta sen jälkeen edessä oli jälleen uusi alenema. Asennekehityksen taustalla on ilmeisesti useampiakin tekijöitä. Saatavuus- ja hintariskien ohella varauksellisuutta lienee lisännyt energiamuodon ympäristöllisen imagon himmentyminen. Perinteisesti ympäristöystävälliseksi mielletty maakaasu on 'paljastunut'  fossiiliseksi polttoaineeksi, joka ei välttämättä ole ilmaston ylin ystävä [kuvio 2b.].

Ydinvoima-asenteet ovat säilyneet sillä hyväksynnän suuntaan painottuvalla tasollaan, jolle ne kohosivat kuuden vuoden takaisessa mittauksessa. Nyt saatu jakauma on asiallisesti sama kuin vuotta aiemmin. Ydinvoiman lisääjien ja vähentäjien osuuksien suhde on pysynyt entisenä (kummankin ollessa prosenttiyksikön aiempaa suurempi). Myös vertailu sitä lähinnä edeltäviin tuloksiin kertoo pitkälle menevästä stabiiliudesta, eräänlaisesta kannatuskäyrän tasanteesta. Uusinkin tulos vahvistaa täten aiempaa tulkintaa, jonka mukaan ydinvoiman hyväksyttävyydessä 2000-luvulla tapahtunut kasvu on suhteellisen pysyväluonteinen ilmiö eikä kyse ole kansalaismielipiteen hetkellisestä tai tilastollisesta satunnaisvaihtelusta johtuvasta heilahduksesta [kuvio 2b.]. Ydinvoiman kannatuskehitystä arvioidaan myös jäljempänä tarkasteltaessa asennoitumista ydinvoiman lisärakentamiseen (luku 2.).

Vesivoiman kannatuskehityksessä nähdään ehkä odottamatonkin piirre. Energiamuodon huomattavan kauan yhtäjaksoisena jatkuneessa laajassa hyväksynnässä todetaan nyt taite, jonka tyhjentävä selittäminen voi olla vaikeaa. Ellei kyse ole  julkisuudessa esillä olleiden vesivoimahankkeiden vastamäestä ja sen synnyttämästä orastavasta skeptisyydestä, avuksi pitänee ottaa sijoittajien kokemusperäinen viisaus, jonka mukaan pörssikurssitkaan eivät voi aina nousta. On myös huomattava, että suhtautumisjakauma on edelleen sangen vino hyväksynnän suuntaan ja sellaisenaan musertavan myönteinen muihin merkittävimpiin sähköntuotantomuotoihin nähden. Vuosikymmenittäin tarkasteltuna vesivoiman kannatuskehitys hahmottuu vähittäin nousevaksi: 90-luvun keskimääräiset kannat olivat hyväksyvämmät kuin 80-luvun ja 2000-luvun kannat (uusinta tulosta lukuun ottamatta) hyväksyvämmät kuin 90-luvun. Viime mittaus edusti - joskin äärimmäisen niukasti - koko seuranta-ajan suurinta vesivoimamyönteisyyttä.  Aikasarja kertoo kannatuksen kasvaneen pitkään ikään kuin 'salaa', hitaasti hivuttautumalla vailla näkyvämpiä hypähdyksiä [kuvio 2c.]. Vankan tuen taustalla on ennen muuta energiamuodon kotimaisuus ja päästöttömyys - koskissa ei kasvihuonekaasuja kehity. Vesivoima-asenteissa on kuitenkin ilmennyt jo pitkään tietty periaatteellisen kannatuksen ja käytännön toimien ristiriita. Laajasta hyväksynnästä huolimatta uusia vesivoimalaitoksia vieroksutaan niiden rakentamisesta aiheutuvien ympäristö- ja kalataloushaittojen takia.

Puu ja muu bioenergia osoittautuvat nyt jokseenkin yhtä toivotuiksi sähköntuotannon energianlähteiksi kuin edeltävinäkin vuosina. Kannatus on paitsi vahvaa, myös suhteellisen vakaata. Polttoainekategoria on ollut mukana vertailevassa kysymyssarjassa kymmenen mittauksen ajan, joten sen osalta ei voida esittää pitemmän ajanjakson kannatuskehitystä [kuvio 2c.]. Tutkimuksen muut puun käyttöä koskevat seurantakysymykset ovat kuitenkin kaikkina aikoina säännönmukaisesti viestineet kansalaisten positiivisesta perusasennoitumisesta. Keskeisiksi puun energiakäyttöä puoltaviksi tekijöiksi on katsottu kotimaisuus- ja työllistävyysnäkökohdat. Asennoitumisen myönteisyyttä kuvastaa osaltaan se, että bioenergian käyttöä sähköntuotannossa on haluttu edistää jopa verotuksellisin 'tukiaisin'. Ajatusta kivihiilen korvaamisesta puulla Helsingin lämmittämisessä pidetään silti pikemminkin epärealistisena kuin realistisena.

Tuulivoiman osalla mittari osoittaa niin ikään yksiselitteisen korkeita lukemia. Joskin käytön lisäämistä kannattavien osuus on havaittavasti kahta viime kertaa alempi, se on seuranta-ajan keskiarvossa ja sellaisenaankin liki ällistyttävän korkea. Ajoittain kärkeviäkin muotoja saava tuulivoimakeskustelu - ml. kaikkinainen 'tuulimyllyidealismin' irvailu - ei täten näyttäisi horjuttavan tuotantotavan suosiota. Energiamuoto sisältyi vertailuun puun tavoin kymmenennen kerran [kuvio 2d.]. Tätä edeltävänäkin aikana tuulivoiman suosio on osoittautunut suureksi käytännössä aina, kun asiaa on jollakin tavoin kosketeltu. Tuulivoimanäkemyksiä tarkastellaan myös jäljempänä vaihtoehtoenergiaan suhtautumista käsiteltäessä (luku 5.).

Öljy - niinikään vertailun uudempi kandidaatti - kääntää kansalaisten peukalot aiempaan tapaan alaspäin. Suhtautuminen öljyn käyttöön sähköntuotannon energianlähteenä (öljyn pääasialliset käyttökohteet ovat toki toisaalla) saavutti viime kerralla pohjatasonsa eivätkä nyt saadut luvut ole juuri lohdullisemmat. Vaikka 2000-luvun alkupuolen asennekehitys viittasi tiettyyn kriittisyyden lientymiseen, myöhempi aikasarja osoittaa tämän vaiheen päättyneen ja trendin vaihtaneen suuntaa [kuvio 2d.]. Mustanpuhuvan imagonsa ohella öljyllä on painolastinaan maailmanpoliittisen tilanteen herkästi heiluttelema hinta.

Sähkön tuonti tunnetaan edelleen huonoksi vaihtoehdoksi. Vertailuun viimeisimpänä mukaan tullut arviointikohde saa nyt osakseen hieman enemmän ymmärrystä kuin vuotta aiemmin, mutta ei kuitenkaan enempää kuin sitä edeltävinä vuosina. [kuvio 2d.].Taustalla on paitsi omavaraisuuden ideaali, myös tuontiriippuvuudessa nähdyt konkreettiset riskit. Aihetta sivutaan myös jäljempänä sähkömarkkinoihin suhtautumista tarkasteltaessa (luku 7.).